Rekrytointi paranee kilpailutusten ja kumppaneiden avulla

Kuvituskuva: kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijöitä.
Kuva: Jussi Hellsten

Rekrytointiprosessien on oltava sujuvia, mutta henkilöstön saatavuutta tukevat myös hyvät työpaikkailmoitukset ja työhaastattelut.

Helsingin kaupungin rekrytointien laajuus on valtava. Vuoden aikana haettavaksi tuli 15 059 tehtävää, ja saimme niihin yhteensä 101 840 hakemusta.

Rekrytointiprosessien sujuvuus ja hyvä hakijakokemus ovat keskeisiä tekijöitä henkilöstön saatavuuden edistämiseksi, samoin kuin esihenkilöiden ja HR:n käytössä olevat laadukkaat rekrytointimenetelmät ja -välineet.

Olemme kehittäneet rekrytointia etenkin kumppanikilpailutusten ja koulutusten avulla.

Saimme uudet kaupunkitasoiset kumppanit suorahakuun ja työnantajamarkkinointiin. Suorahakua käytämme haastavissa yksittäisissä rekrytoinneissa.

Rakentamiseen ja rakennuttamiseen, ICT-alalle sekä muihin esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin on meillä nyt tutut suorahakukumppanit, jotka tuntevat kaupungin toimintatavat. Haluamme heiltä jatkossa sparrausta haastavien rekrytointiprosessien alussa.

Työpaikkailmoitusten näkyvyys on kriittisen tärkeää rekrytointien onnistumiseksi. Tämän varmistamiseksi saimme kilpailutuksen kautta uudet rekrytointimarkkinoinnin kumppanit, jotka auttavat monipuolisesti lisänäkyvyyden hankkimisessa sekä kampanjoissa.

Kehitämme osaamis­tamme henkilöstön rekrytoinneissa, jotta esimerkiksi työ­haastattelut onnistuvat.

Paremmat ilmoitukset ja haastattelut

Olemme panostaneet erityisen paljon esihenkilöiden ja HR:n rekrytointiosaamisen kehittämiseen. Kehitimme vanhoja ja toteutimme uusia rekrytointiosaamisen perus- ja syventäviä koulutuksia.

Tarkoitus on, että jatkossa mahdollisimman monet esihenkilöt pääsisivät kehittämään osaamistaan esimerkiksi onnistuneissa työnpaikkailmoituksissa ja työhaastatteluissa.

Stadin HR:n rekrytointipalvelutiimi hoitaa kaupunkitasoisesti kaikki ylimmän johdon rekrytoinnit sekä muita keskeisiä rekrytointeja. Vuoden aikana oli kolme toimialajohtajan rekrytointia.