Palkitseminen ja työsuhde-edut: Kehitämme palkitsemista

Mies ja nainen keskustelevat ja kävelevät käytävällä toimistossa.

Kunta-alan palkat nousivat työ- ja virkaehto­sopimus­ratkaisujen perusteella. Kaupunki on lisäksi panostanut omaan palkkakehitysohjelmaan ja onnistumisista palkitsemiseen.

Haluamme työnantajana kannustaa työntekijöitä yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen sekä vahvistaa työyhteisöjen toimintaa ja hyvää työkulttuuria palkitsemalla onnistumisista kertapalkkioilla.

Kertapalkkion voi saada työntekijä, tiimi tai työyhteisö. Mitään tiettyä ajankohtaa kertapalkkioiden myöntämiselle ei ole, vaan esihenkilöt myöntävät niitä läpi vuoden.

Käytimme kertapalkitsemiseen toimialoilla ja liikelaitoksissa kalenterivuoden 2023 aikana yhden prosentin palkkasummasta eli noin 14 miljoonaa euroa.

Vuodesta 2022 alkaen kertapalkitsemiseen on voitu kohdentaa lisää rahaa, jos toimialan tai liikelaitoksen rahoitusehto toteutuu, eli talouteen liittyvä tavoite saavutetaan. Lisärahoitus toteutui vuodelta 2022 osassa kaupunkiorganisaatiota, ja vuoden 2023 keväällä maksettiin päättyneen vuoden onnistumisten perusteella kertapalkkioita vielä yhteensä 17 miljoonaa euroa.

Kaupungilla on oma palkkakehitysohjelma, josta päätetään vuosittain. Voimme palkka­kehitysohjelman palkankorotusten avulla taata kilpailukykyiset palkat osaajillemme. Vuonna 2023 palkkakehitysohjelman koro­tuksiin kohdis­tettiin enemmän varoja kuin aikaisemmin, yhteensä 14 miljoonaa euroa.

Lisäksi kaupunki on ollut mukana valtakunnallisessa työssä simuloimassa ja kehittämässä palkkausjärjestelmiä. Tavoitteena on auttaa luomaan nykyistä toimivampia ja selkeämpiä palkkausjärjestelmiä kuntasektorille.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa kevääseen 2025 asti. Sopimuskokonaisuus kattaa kaikki kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Sopimuskorotukset vuonna 2023 maksettiin sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti.

Kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajien palkankorotuksissa otettiin huomioon niin sanotut verrokkialat. Toisin sanoen tiettyjen yksityisten alojen työmarkkinaratkaisut nostivat kunta- ja hyvinvointialan palkankorotuksia aiemmin sovittua korkeammiksi.

Kunta-alan palkkoja korotettiin vuonna 2023 keskimäärin yhteensä 4,1 prosenttia. Korotukset sisälsivät sekä yleiskorotuksia (2,2 % – 2,35 %), jotka nostivat suoraan kaikkien työntekijöiden palkkoja että järjestelyeriä (1,75 % – 1,9 %), joiden kohdentumisesta neuvoteltiin paikallisesti.

Käytimme vuonna 2023 paikallisia järjestelyeriä tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja henkilökohtaisiin lisiin. Sopimuskorotusten kohdentamisen tavoitteena oli ylläpitää oikeudenmukaista palkkarakennetta, turvata henkilöstön saatavuutta sekä edistää hyvien työsuoritusten huomioimista. Lisäksi kesällä 2023 maksettiin kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisujen perusteella 120–467 euron suuruisia kertaeriä.


Onnistumisista palkitaan

Kertapalkkiot ovat meillä tärkeä keino palkita erilaisista onnistumisista. Palkkion voi saada monilla eri perusteilla: tavoitteiden saavuttamisesta, hyvistä suorituksista arjen työssä, toteutuskelpoisen idean esittämisestä tai toiminnasta työyhteisön hyväksi esimerkiksi työkavereita auttamalla. Myönnämme kertapalkkioita myös tiimeille ja työyhteisöille yhteisten onnistumisten perusteella.

Pitkän aikavälin hyvistä työsuorituksista myönnämme henkilökohtaisia lisiä.

Olemme vahvistaneet esihenkilöiden valmiuksia arvioida työsuorituksia ja palkita onnistumisista. Teemat ovat olleet esillä esihenkilövalmennuksissa, mutta olemme tehneet esihenkilöitä varten myös infomateriaalia. Niissä on tietoa tavoitteiden asettamisesta, työsuorituksen arvioinnista sekä palkitsemisen tavoista ja periaatteista.

Lisäksi olemme tarjonneet toimialoille ja liikelaitoksille räätälöityjä esihenkilövalmennuksia. Kannustamme esihenkilöitä yhdistämään myönteisen palautteen hyvästä työsuorituksesta palkitsemiseen. Näin palkitseminen on kannustavaa ja edistää työssä viihtymistä parhaalla mahdollisella tavalla.