Esihenkilöille tukea hankalien tilanteiden ratkaisemiseen

Nainen seisoo ulkona Kalasatamassa, katsoo sivuun ja puhuu kuulokkeet päässä ja nimikortti kaulassa.
Kuva: Jussi Hellsten

Työyhteisöissä voi olla esihenkilöitä kuormittavia tilanteita, joissa yksiköllinen keskustelutuki voi olla hyödyllistä. Uusi konsultaatiopalvelu aloitti syksyllä esihenkilöiden tukemisen.

Yksi kaupungin työhyvinvointiohjelman päätavoitteista on edistää mielen hyvinvointia ja tukea esihenkilöiden työssä jaksamista. Tämän edistämiseksi vahvistamme esihenkilöille tarjottavaa johtamisen tukea eri muodoin.

Esihenkilötyöhön kuuluu monenlaisia johtamisen tilanteita, jotka joskus ovat vaikeita ja kuormittavia. Ne saattavat samaan aikaan vaikuttaa laajasti koko työyhteisöön ja sen toimivuuteen.

Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi työn sujuvuudessa, työyhteisön ilmapiirissä, muutoksissa ja esihenkilön omassa johtajuudessa.

On tärkeää, että esihenkilö saa riittävästi tukea tilanteiden ratkaisemisessa. Kun hän onnistuu omassa tärkeässä johtamis­tehtävässään, koko työyhteisön hyvinvointi vahvistuu ja työarki sujuu.

Jäsentelevää, yksilöllistä keskustelua

Uusi johtamisen ja esihenkilötyön konsultaatiopalvelu aloitti toimintansa Stadin HR:ssä syksyllä. Se vahvistaa toimialojen ja liikealaitosten omaa esihenkilöiden tukea.

Palvelu voi olla avuksi esimerkiksi silloin, kun esihenkilö tunnistaa työssään haastavia henkilöstöjohtamisen tilanteita ja kokee, että voisi hyötyä asian käsittelystä jäsentelevän keskustelun keinoin.

Keskustelutuki on luottamuksellista ja yksilöllistä. Sen tarkoituksena on vahvistaa esihenkilön omia voimavaroja ja auttaa löytämään keinoja tilanteen ratkaisemiseksi työyhteisössä.

Palvelua tuottavat kaupungin henkilöstöosaston sisäiset konsultit, jotka ovat koulutettuja coacheja, työnohjaajia tai psykologeja.