Meluntorjunta

Merkittävin melulähde Helsingissä on tieliikenne. Helsinkiläisistä noin 39 prosenttia asuu alueilla, joilla tieliikenteen päiväajan keskiäänitaso ylittää 55 dB. Raitiotieliikenteen melulle altistuu 6 prosenttia, rautatieliikenteen melulle 1 prosentti ja metron melulle reilu 1 prosentti helsinkiläisistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tieliikenteen melulle altistuvien määrä on hieman noussut uuden rakentamisen takia.

Toimia ääniympäristön parantamiseksi

Kaupungin työtä ääniympäristön parantamiseksi ohjaa meluntorjunnan toimintasuunnitelma, joka laaditaan meluselvityksen pohjalta viisivuotiskaudeksi. Uuden meluntorjunnan toimintasuunnitelman valmistelu aloitettiin vuonna 2023. Tällä kertaa meluntorjunnan ja ilmansuojelun suunnitelmat yhdistetään, ja pyritään siten saavuttamaan vaikuttavuutta ja yhteishyötyjä. Suunnitelma valmistuu kesällä 2024.

Meluhaittojen vähentämisessä olennaista on ehkäistä niiden syntyä jo ennalta. Terveellinen ja viihtyisä asuinympäristö sekä riittävä meluntorjunta varmistetaan Helsingissä maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. Autoliikenteen melupäästöön pyrittiin vaikuttamaan muun muassa edistämällä kitkarenkaiden käyttöä ja lisäämällä ajonopeuden kameravalvontaa. Kitkarenkaiden osuus talvirenkaista on kääntynyt viime vuosina nousuun.

Ydinkeskustan kesäkatukokeilua jatkettiin vuonna 2023. Neljä katuosuutta muunnettiin kesän ajaksi vehreiksi viihtymisen paikoiksi, joilla liikuttiin kävelijöiden ehdoilla. Kesällä kokeiltiin myös ääniympäristöä parantavia meluseinäkkeitä kahdessa kantakaupungin kohteessa. Kokeilun tavoitteena oli löytää innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla tiiviiseen kaupunkiympäristöön voidaan luoda hiljaisempia ja viihtyisämpiä vihertaskuja. Kokeilusta saatu palaute oli positiivista.

Raitiotieliikenteestä aiheutuvaa melua vähennettiin muun muassa asentamalla raitiolinjoille uusia syväuraisia vaihteita sekä hiomalla ja voitelemalla raiteita. HSL:n sähköbussien lukumäärä kasvoi edellisestä vuodesta sadalla ja vuonna 2023 liikenteessä oli yhteensä 428 sähköbussia. Vuosaaren sataman maasähköyhteys valmistui vuonna 2023. Maasähkön käyttö vähentää muiden päästöjen lisäksi myös melua alusten ollessa satamassa.

Meluhaittoja torjutaan suunnittelulla ja viranomaisyhteistyöllä

Vuosille 2023–2025 laadittu ulkoilmakonserttien päättymisaikalinjaus määrittelee kello 22 jälkeen päättyvien konserttien sallitut lukumäärät ja päättymisajat. Helsingissä järjestettiin vuonna 2023 yhteensä 24 tapahtumaa, joiden meluilmoituksista tehtiin päätös. Näistä Suvilahdessa järjestettiin 4 tapahtumaa, Kansalaistorilla ja Töölönlahden puistossa 3, Olympiastadionilla 5 ja Kaisaniemessä 1 tapahtuma. Yleisimpien tapahtumapaikkojen lisäksi muualla järjestettiin 11 tapahtumaa. Yhteensä vuonna 2023 meluilmoituspäätöksiä annettiin 125.

Liikenteen ja ulkoilmatapahtumien lisäksi meluhaittaa aiheuttavat myös rakennustyömaat, jotkut teollisuuslaitokset, ravintolat ja esimerkiksi talojen LVIS-laitteet. Ympäristönsuojelulaissa on säädetty ympäristölupa-, rekisteröinti- ja ilmoitusvelvollisuuksista, joiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä laitosten ja tilapäisten toimintojen aiheuttamia meluhaittoja. Lisäksi Helsingin ympäristönsuojelumääräyksissä on asetettu kaikille meluhaittaa aiheuttaville tilapäisille toiminnoille tiedottamisvelvoite sekä rajoitettu yöaikaan tapahtuvaa meluamista.

Helsingin kaupungin ympäristöseuranta ja -valvontayksikköön tuli 158 yhteydenottoa melusta ja kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalveluun 126 meluun liittyvää palautetta. Ympäristönsuojeluviranomaisen lisäksi meluhaittojen torjuntaa valvoivat myös terveydensuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaiset.

Katse tulevaan

Tiivistyvässä kaupungissa riittävän meluntorjunnan ja laadukkaan ääniympäristön merkitys tulee korostumaan entisestään. Ääniympäristöltään rauhalliset ja elvyttävät alueet ja paikat ovat asukkaille tärkeitä. Liikenteen laajamittainen sähköistyminen vähentää melua alhaisten ajonopeuksien alueilla. Uusi ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelma valmistuu kesällä 2024.