Hankinnat

Helsingin kaupungin hankintojen volyymi vuonna 2023 oli 4,95 miljardia euroa tehden Helsingistä Suomen suurimman julkisen hankkijan. Kaupunki on hankintastrategiansa mukaisesti sitoutunut vastuullisuuden edistämiseen ja toimimaan edelläkävijänä ympäristövastuun kysymyksissä. Hankinnat ovat keskeinen tapa toteuttaa kaupungin strategiaa ja tärkeimpiä toimenpideohjelmia.

Kaupungin merkittävien toimialojen ja liikelaitosten kynnysarvon ylittäneissä hankinnoissa käytettiin vuonna 2023 ympäristökriteerejä keskimäärin 70 prosentissa kappalemääräisesti tarkasteltuna ja 76 prosentissa euromääräisesti tarkasteltuna. Määrät ovat nousseet selvästi aikaisempien vuosien tasosta, mikä kertoo osaltaan asian merkityksen ja osaamisen kasvusta ja osaltaan hankintayksiköiden parantuneesta kriteerien käytön seurannasta. Hankintayksiköiden välillä on eroja kriteerien käytössä: esimerkiksi Palvelukeskus Helsingin vuoden 2023 hankinnoista 100 prosenttia ja Staran hankinnoista lähes 100 prosenttia sisälsi ympäristökriteereitä euromääräisesti tarkasteltuna. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla, kaupunkiympäristön toimialalla ja kaupunginkanslialla osuus oli noin 90 prosenttia. Esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla taas sosiaalisen vastuullisuuden asiat korostuvat monissa palveluhankinnoissa ympäristövastuun asioita enemmän.

Eniten käytettiin ajoneuvojen ja työkoneiden ympäristövaikutuksia vähentäviä kriteereitä ja haitallisia aineita vähentäviä kriteereitä. Myös kierrätettävyyttä, materiaalitehokkuutta ja kiertotaloutta edistävät kriteerit sekä ympäristöasioiden hallintajärjestelmän kriteerit korostuivat vastauksissa. Vastauksissa on nähtävissä päästöttömien työmaiden ja haitallisten aineiden vähentämisen green deal -sopimusten vaikutus. 

Julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilman vuoden 2023 hankintailmoitusten perusteella kaupungin toimialojen ja liikelaitosten hankinnoissa 40 prosentissa (30 % vuonna 2022) edistettiin vähähiilisyyttä, 27 prosentissa (21 %) edistettiin kiertotaloutta ja 10 prosentissa (8 %) tuettiin luonnon monimuotoisuutta.

Hankintojen green deal -sopimukset etenevät

Helsinki on valtaosin edennyt tavoiteaikataulussa päästöttömän työmaan green deal -sopimuksessa. Kaupunkiympäristön toimialan infraurakoista 238, Tilat-palvelun urakoista 25, Asuntotuotannon urakoista 18 ja yleisten alueiden kunnossapidon urakoista neljä ovat täyttäneet green deal -sopimuksen kriteerit. Urakoissa on sekä yksityisen palveluntuottajan että kaupungin rakennuspalveluliikelaitos Staran toteuttamia urakoita.

Kaupunkiympäristön toimialan infraurakoissa pääasiallinen polttoaine työkoneissa ja raskaassa kuljetuskalustossa on uusiutuva HVO-diesel, ja vuodesta 2021 lähtien työkoneissa on käytetty uusiutuvaa HVO-moottoripolttoöljyä. Sähköisten koneiden osalta on urakoitsijoilla ollut haasteita kaluston puutteen takia.

Vaikka vähäpäästöisten koneiden osuus on kasvanut merkittävästi, painopiste on jäänyt uusiutuvan HVO-dieselin käytön lisäämiseen sähköön siirtymisen sijaan. Green deal -sopimuksen tavoite 20 prosentin osuudesta sähköllä, biokaasulla tai vedyllä toimivista työkoneista ja työmaan sisäisistä kuljetuksista vuoden 2025 loppuun mennessä voi olla vaikea toteuttaa.

Päästöttömän työmaan sopimuksen vaikutus suurten kaupunkiraidehankkeiden työmailla kasvaa eri hankkeiden ottaessa vaatimukset käyttöön. Kalasatamasta Pasilaan -hankkeella säästettiin vuonna 2023 noin 2000 tonnia kasvihuonekaasupäästöjä käyttämällä uusiutuvaa polttoainetta. Kaikesta käytetystä miljoonasta litrasta polttoainetta 98 prosenttia oli fossiilitonta. Laskennallinen päästösäästö on noin 90 prosenttia. Myös Kaupunkiliikenne Oy:n kunnossapidossa lisättiin uusiutuvan polttoaineen käyttöä. Vuonna 2023 kevyestä polttoöljystä 96 prosenttia ja dieselistä 19 prosenttia oli uusiutuvaa.

Varhaiskasvatuksen hankinnoissa hyödynnettiin haitallisia aineita vähentäviä green deal -sopimuksen mukaisia hankintakriteereitä siivousvälineiden hankinnassa sekä siivous- ja kohdevastaavapalveluiden hankinnassa. Vuonna 2023 valmistuivat myös huonekalujen kriteerit. Kriteereillä pyritään minimoimaan haitallisia aineita päiväkotiympäristössä hankinnan kautta ja siten vähentämään lasten kokonaiskemikaalialtistumista.

Palvelukeskus Helsinki lanseerasi säännölliset vastuullisuuskatselmukset

Palvelukeskus Helsinki lanseerasi vuonna 2022 säännölliset vastuullisuuskatselmukset sopimustoimittajiensa kanssa.  Katselmukset ovat nyt kiinteä osa kaikkea liikelaitoksen hankintaa ja sopimusseurantaa. Vuoden 2023 aikana pidettiin yhteensä 16 puhtaasti vastuullisuuteen liittyvää katselmusta. Katselmuksissa käydään läpi vastuullisuusliitteen kriteerit ja varmistetaan, että sopimustoimittaja noudattaa niitä.

Hankintojen ympäristövastuun parantamisessa onnistumisia

Julkisten hankintojen neuvontayksikkö antoi vuoden taidokkaimman hankinnan tittelin Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staralle sen tekemästä asfalttipäällystystöiden hankinnasta, joka huomioi ympäristönäkökohdat vaikuttavasti hankintakriteerinä. Hankinnassa käytiin aktiivista vuoropuhelua urakoitsijoiden kanssa ympäristövastuullisuutta koskevista vaatimuksista. Kilpailutuksessa huomioitiin myös onnistuneesti Helsingin kaupungin voimassa olevat kaupunki- ja hankintastrategiat sekä muut vastuullisuustavoitteet, kuten hiilineutraalisuustavoite. Kilpailutuksen perusteella tehtävä hankintasopimus myös edellyttää, että urakoitsija ottaa vastaan työmaakohteista poistetun asfaltin ja samalla saa käyttää sitä uusiomateriaalina asfalttinormien sallimissa rajoissa. Merkittävä määrä poistetusta asfaltista päätyi uusiokäyttöön tätä kautta.

DigiHelsinki Oy kilpailutti vuonna 2023 kaupungin ICT-laitteiden elinkaaripalvelut. Hankinnassa huomioitiin entistä paremmin kiertotalousnäkökulmia asettamalla vaatimuksia muun muassa laitteiden kestävyydelle ja uudelleenkäytölle. Tarjoajilta edellytettiin lisäksi ympäristösuunnitelmaa, josta tuli käydä ilmi, miten tarjoaja pyrkii pidentämään laitteiden käyttöikää, edistämään niiden vastuullista uudelleenkäyttöä sekä vähentämään laitteissa ja tuotantoketjuissa esiintyviä haitallisia aineita. 

Kaupunkiympäristön toimiala kilpailutti syksyllä 2023 kaupunkiympäristön yleisten alueiden kaupunkikalusteita koskevan puitejärjestelyn vuosille 2023–2027. Tarjouskilpailuun luotiin erillinen kiertotaloustuotekori, johon asetettiin vähimmäiskriteerejä koskien muun muassa tuotetakuun kestoa, tuotteiden kierrätysmateriaaliosuuksia sekä haitallisia aineita. Kiertotalouskorin tuotteille valittiin kaksi sopimustoimittajaa. Tarjoajien oli lisäksi mahdollista saada pisteitä muun muassa ympäristömerkistä tai sertifioidusta ympäristöjärjestelmästä. 

Hankintojen seuranta ja raportointi on murrostilassa

Kaupunginkanslia käynnisti vuonna 2023 hankintojen tiedolla johtamisen tiekartta -projektin, jossa taustoitettiin hankintojen hallinnan tai toiminnanohjauksen tietojärjestelmän mahdollista hankintaa. Projektin tulokset valmistuivat vuoden loppupuolella ja hankintojen ohjausryhmä teki vuoden 2024 alussa päätöksen aloittaa määrittely toiminnallisuuksista, jotka hankintojen hallinnan tietojärjestelmän tulee sisältää. Toteutuessaan hanke antaa uusia työkaluja vastuullisten hankintojen kaupunkitasoiselle seurannalle ja raportoinnille.

Hankintojen hiilijalanjälki arvioitiin osana kulutusperusteisten päästöjen laskentaa

Useiden kuntien yhteisessä Kulma-hankkeessa selvitettiin vuonna 2023 toista kertaa helsinkiläisten kulutuksen hiilijalanjälki. Laskennassa kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt jaettiin viidelle sektorille: energiankulutus, rakentaminen, liikkuminen, ruoka sekä tavarat ja palvelut. Lisäksi tänä vuonna pilotoitiin tarkennettua laskentaa, jossa kaupunkiorganisaation hankinnoista aiheutuvia päästöjä arvioitiin osana tavarat ja palvelut -sektoria kaupungin ostolaskuihin perustuen.

Laskennan mukaan Helsingin hankintojen päästöistä 64 prosenttia aiheutuu kulutushyödykeryhmästä ”muut hankinnat”. Muita merkittäviä päästölähteitä ovat muun muassa ICT-palvelut, siivous-, kiinteistönhoito ja kunnossapitopalvelut sekä muut palvelut. Selvitys osoittaa, että kaupungin hankintojen päästöistä ja niiden muodostumisesta tarvitaan vielä lisää tietoa ja myös laskentamenetelmiä on syytä kehittää edelleen.

Uudet hankkeet laajensivat osaamista haitallisista aineista, muoveista ja sähkötyökoneista

Vuonna 2023 alkoi useita hankkeita, joissa keskitytään Helsingille uudempiin ympäristökysymyksiin. NonHazCity 3 (2023–2025) on Interreg-rahoitteinen EU-hanke, jonka tavoitteena on vähentää haitallisten aineiden esiintyvyyttä rakennusmateriaaleissa hankinnan keinoin, lisäämällä tietoisuutta niissä esiintyvistä haitallisista aineista ja ohjaamalla materiaalivalintoja ympäristölle ja terveydelle vaarattomampiin vaihtoehtoihin.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttama Varhaiskasvatuksen tuotehankinnat ja kemikaalit (VARKE) -hanke selvitti millaisia hankintakäytäntöjä Helsingillä ja muilla kunnilla on rakentamiseen liittyvissä tuotehankinnoissa ja kuinka hankintakäytännöissä otetaan huomioon EU:n kemikaalilainsäädännön tuotteille asettamia vaatimuksia. Hankkeessa tarkasteltiin sekä rakennusmateriaaleja että varhaiskasvatusympäristön, eli päiväkotien ja koulujen, tuote- ja palveluhankintoja.

Life-rahoitteisen PlastLIFE (2023–2026) ja Interreg-rahoitteisen BaltiPlast (2023–2025) -hankkeiden tavoite on muovin vähentäminen, jonka yhtenä keinona ovat hankinnat. Lisätietoa hankkeista löytyy raportin rakentamista ja vesiensuojelua koskevista luvuista.

Vuonna 2023 saatiin päätös Business Finlandin osittain rahoittamasta Sähköisen työkoneen ja latausratkaisun pilotoinnin hankkeesta (2024–2025). Hankkeen tavoitteena on saada kokemuksia isojen sähköisten työkoneiden käytöstä rakennustyömailla sekä avata markkinaa täyssähköisille työkoneille raskaampien rakennustyökoneiden segmentissä. Hankepartnereita ovat Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara, Imatran kaupunki, Kotkan kaupunki, Lappeenrannan kaupunki.

Life-rahoitteisessa Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (Canemure) -hankkeessa (2018–2024) jatkettiin työtä ilmastoviisaiden hankintojen edistämiseksi. Kaupungin työntekijöiden lentomatkustus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Virkamatkojen ilmastopäästöt kaksinkertaistuivat. Lentopäästöjen voimakas kasvu johtuu muun muassa laskennassa käytettyjen päästökertoimien päivityksestä sekä laskentamenetelmän muutoksesta. Kaupungin matkustusohjeissa linjataan, että virka- tai virantoimitusmatkoissa on huomioitava muun muassa matkan hiilineutraalius- ja vähäpäästöisyysnäkökohdat.

Kuva 11. Kaupungin työntekijöiden lentomatkat. Ympäristöraportissa seurataan kaupungin työntekijöiden lentäen tehtyjä virkamatkoja, jotka lisääntyivät viime vuodesta.

Katse tulevaan

Kansallisen kestävien julkisten hankintojen verkostomaisen osaamiskeskus Keinon toiminta tulee lakkaamaan kevään 2024 aikana. Keinon lakkauttaminen vaikuttaa keskeisesti kansallisiin vastuullisten hankintojen edistämisen resursseihin ja tulee pienentämään myös Helsingin kaupungilla käytössä olevan ulkoisen tuen määrää. Kaupunginkanslian vetämä hankintojen tiedolla johtamisen hanke tulee parantamaan vastuullisten hankintojen seurannan ja raportoinnin tilannetta kaupunkitasolla. Vuonna 2024 Helsinki selvittää luontojalanjälkensä yhdessä usean muun suomalaisen kaupungin kanssa. Luontojalanjäljen tarkemmasta arvioinnista hankintakategoriakohtaisesti ja seurannasta tehdään päätös. Helsinki alkaa selvittää Itämerihaasteen yhteydessä keinoja vaikuttaa hankintojensa vesivastuullisuuteen.

Ohjelmat ja strategiat