Kaupungistuminen jatkuu

Helsinki on ollut voimakkaasti kasvava kaupunki vuodesta 2007 alkaen. Kasvun taustalla on ollut kaupungistumisen globaali trendi, muuta maata parempi työllisyystilanne sekä asuntotilanteen helpottuminen lisääntyneen asuntotarjonnan myötä. Helsinki saa muuttovoittoa nuorista, mutta menettää seudun muihin kuntiin nuoria aikuisia, joista monet kuuluvat lapsiperheisiin. Asukasrakenne ja asuinolot muuttuvat melko hitaasti, mutta muutama ilmiö on hyvä tunnistaa.

Vuokra-asuminen vapailla vuokramarkkinoilla on yleistynyt, erityisesti nuorilla. Muilla siirtyminen omistusasuntoon tapahtuu edelleen keskimäärin 40 ikävuoden kohdalla. Ikääntyneiden väestöosuus on viime vuosina kasvanut ja myös lähivuosina tämä tulee olemaan merkittävin ikärakennetta muuttava tekijä. Yksin asuvien osuus on lähtenyt kolmen viime vuoden aikana uudestaan kasvuun. Selvimmin tämä on näkynyt ikääntyneillä, joista yksinnasuvia oli vuoden 2019 lopussa 58 prosenttia. Yksinasuvat asuvat melko väljästi, mutta ahtaasti asuminen yleistyy asuntokuntakoon kasvaessa ja ahtaimmin asuvat suuret lapsiperheet. Koronapandemian vaikutuksia asumisen tarpeisiin sekä kotitalouksien mahdollisuuksiin liikkua asumisen poluillaan on seurattava jatkossa aktiivisesti.

Väestönkasvun osatekijät

Helsingin väkiluku saavutti vuoden 2019 lopussa uuden ennätyksensä, 654 000 henkeä (kuva 1). Väestö on kasvanut kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 7 000 asukkaalla vuodessa. Yli kymmenen prosentin väestönkasvullaan Helsinki on ollut vuosina 2010–2019 yksi Euroopan kymmenestä nopeimmin kasvaneesta pääkaupungista, Oslon, Kööpenhaminan ja Tukholman pitäessä kärkisijoja hallussaan yli 15 prosentin kasvulla. Vuosittainen väestökasvu oli Helsingissä viimeksi yhtä suurta 1990-luvun puolivälissä sekä 1960-luvulla, jolloin Helsinki kasvoi voimakkaasti maan sisäisen muuttoliikkeen seurauksena osana yleistä kaupungistumista.

Myös Espoon ja Vantaan väestönkasvu on ollut viime vuosina ripeää, mikä on ylläpitänyt Suomen väestön keskittymistä pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Helsingin seudun muissa kunnissa eli niin sanotulla kehysalueella väestönkasvu on 2010-luvulla hieman hidastunut. Väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla väestön kasvu hidastui Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, mutta nopeutui kehysalueella.

Muualta Suomesta Helsingin seudulle tuleva työmarkkinaperäinen muuttoliike kuitenkin jatkuu väestöennusteen mukaan koko 2020-luvun ja 700 000 asukkaan raja tulee rikkoutumaan Helsingissä vuonna 2026. Tämän jälkeen Helsingin seudulle suuntautuva muuttaminen väestöennusteen mukaan vähenee, kun muuttoaltis nuorten ikäryhmä Suomessa pienenee. Väestöennusteeseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä ja mikäli vuoden 2020 ennakkotietojen mukainen väestönkasvun hidastuminen jatkuu, eikä ulkomainen muuttovoitto merkittävästi kasva, siirtyy 700 000 asukkaan rajan rikkoutuminen myöhempään ajankohtaan. Vuosina 2008–2017 Helsingin väestö kasvoi selvästi ympäröiviä kaupunkeja nopeammin (kuva 2). Kahtena viime vuonna Helsingin väestön on kasvanut hieman hitaammin, noin 5 000 asukkaalla vuodessa. Kuitenkin, koska Espoon ja Vantaan väestön kasvu on samaan aikaan nopeutunut ja kehysalueen väestön kasvu on pysynyt lähes ennallaan, niin koko Helsingin seudun väestö kasvoi vuosina 2018 ja 2019 edeltävien vuosien tapaan 17 000–19 000 asukkaalla vuodessa.

Väestön kokonaismuutokseen vaikuttaa luonnollinen väestönmuutos eli syntyneiden ja kuolleiden välinen ero sekä nettomuutto eli alueelle muuttavien ja sieltä poismuuttavien välinen ero. Alueellisen tason nettomuutto kattaa maan sisäiset muutot ja maan rajat ylittävät muutot. Helsingin väestönkasvua ovat viime vuosina ylläpitäneet paitsi muualta Suomesta tuleva muuttovoitto ja syntyneiden enemmyys, myös ulkomailta tuleva muuttovoitto, josta on tullut merkittävä tekijä Helsingin väestönkasvulle. Ulkomailta tulevan muuttovoiton osuus Helsingin väestönkasvusta on ollut vuodesta 2005 lähtien 30–60 prosenttia (kuva 3). Syntyvyyden ja kotimaisen muuttovoiton lasku vuosina 2018 ja 2019 voimisti maahanmuuton vaikutusta.

Helsingin väestönmuutokseen vaikuttaa siten muiden eurooppalaisten suurkaupunkien tapaan aiempaa enemmän työperäinen ja perheperusteinen maahanmuutto, sekä turvapaikanhakijat, joiden määrä vaihtelee vuosittain suuresti ja jotka kirjautuvat väkilukuun, mikäli asuminen muodostuu pysyväksi. Helsinkiin muuttaneista maahanmuuttajista työllisten osuus oli 43 prosenttia vuonna 2018. Vuoden 2019 lopussa Helsingissä oli 106 000 vieraskielistä ja vuosina 2005–2019 heidän osuutensa koko väestöstä kasvoi 7 prosentista 16 prosenttiin. Vieraskielisten väestöosuus on kasvanut samoihin lukemiin myös Vantaalla ja Espoossa, mutta määrällisesti vieraskielisiä oli Helsingissä kuitenkin yli kaksi kertaa enemmän kuin Vantaalla ja Espoossa yhteensä. Tieto vieraskielisten rekisteröidystä äidinkielestä perustuu henkilön omaan ilmoitukseen tai Suomessa syntyneiden osalta yleensä vanhempien ilmoitukseen.

Ulkomaalaistaustaisella puolestaan tarkoitetaan henkilöitä, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Monet maat tilastoivatkin maahanmuuttoa kieliperustan sijaan syntyperän avulla. Vuoden 2018 lopussa ulkomaalaistaustaustaisia oli Helsingissä niin ikään 16 prosenttia väestöstä. Se on selvästi vähemmän kuin Pohjoismaiden muissa pääkaupungeissa. Vuonna 2018 ulkomaalaistaustaisten suhteellinen osuus oli Kööpenhaminassa 25 prosenttia ja Tukholmassa sekä Oslossa noin 30 prosenttia.

Helsinkiläisessä maahanmuutossa on muitakin piirteitä, jotka erottavat sen muista isoista eurooppalaisista kaupungeista. Helsingissä enemmistö ulkomaalaistaustaisista 82 prosenttia, kuuluu maahanmuuttajien ensimmäiseen sukupolveen eli on syntynyt ulkomailla, 18 prosenttia on syntynyt Suomessa eli kuului ulkomaalaistaustaisten toiseen sukupolveen. Muissa maissa, joissa maahanmuuttohistoria on pidempi, kaupungeissa asuu huomattavan paljon maahanmuuton toista ja kolmatta sukupolvea. Helsingissä on paljon naapurimaista Venäjältä ja ent. Neuvostoliiton alueilta sekä Virosta muuttaneita sekä toisaalta myös pakolaistaustaisten maahanmuuttajien osuus kaikista maahanmuuttajista on suurempi kuin monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Maahanmuutto myös keskittyy voimakkaasti pääkaupunkiseudulle, kun se muissa maissa jakautuu tasaisemmin suurten kaupunkien kesken.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennusteessa vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan lähes 100 000 henkilöllä vuoteen 2035 mennessä. Helsingissä asuisi silloin 196 000 vieraskielistä, joka tarkoittaisi 26 prosentin väestöosuutta. Vieraskielisen väestön osuus kasvaa kuitenkin eri tavalla eri ikäluokissa. Ennusteen mukaan eniten Helsingissä kasvaa vieraskielisten päiväkoti-ikäisten 0–6-vuotiaiden ja 7–15-vuotiaiden peruskouluikäisten määrä ja väestöosuus, määrän kasvaessa vuoteen 2035 mennessä noin 21 000:lla ja suhteellisen osuuden noustessa kolmeenkymmeneen prosenttiin, kun se nyt on noin 20 prosenttia. Maahanmuuttajaväestö siis kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi ja vieraskielisen väestön ennusteen mukaan maahanmuutosta tulee Helsingin väestönkasvun keskeisin tekijä. Tämän seurauksena kulttuurin ja työelämän monimuotoisuus tulee lisääntymään ja alueiden väliset etniset erot tulevat todennäköisesti kasvamaan, mikä lisää palvelujen sekä erilaisten kulttuurien yhteensovittamisen tarvetta.

Maahanmuuton lisäksi Helsingin väestöä on viime vuosina kasvattanut myös syntyneiden enemmyys. Helsingissä syntyi vuoden 2019 aikana lähes 6 300 lasta. Syntyneiden määrä kasvoi tasaisesti vuodesta 2008 aina vuoteen 2015, jolloin syntyi noin 7 000 lasta, mutta sen jälkeen syntyneiden määrät ovat laskeneet vuosittain 200–450 hengellä. Muualla Suomessa syntyvyys on alentunut suhteellisesti vielä paljon nopeammin kuin Helsingissä.

Muuttoliikkeen suunnat

Helsinkiläiset ovat ahkeria muuttajia. Vuonna 2019 helsinkiläiset vaihtoivat vakinaista asuinpaikkaa Helsingin rajojen sisällä 102 000 kertaa ja muuttivat Helsingin rajan yli 80 000 kertaa, joista tulomuuttoja oli 42 700 ja lähtömuuttoja 38 000. Muuttomäärät ovat väestön kasvun myötä kasvaneet. Muuttajista suurin osa on edelleen nuoria, joiden muita ikäryhmiä aktiivisempi muuttaminen liittyy elämänvaiheeseen, kuten kotoa poismuuttoon tai yhteen / erikseen muuttamiseen, opiskeluun tai työpaikkaan. Vuonna 2019 tulomuuttajista 66 prosenttia ja lähtömuuttajista 64 prosenttia oli 20–39-vuotiaita, joiden osuus kantaväestöstä oli kolmannes (kuva 4).

Helsinki on saanut jo pitkään merkittävää muuttovoittoa 20–29-vuotiaiden tulomuutosta ja menettänyt 30–39-vuotiaita poismuuttaneita. Vuodesta 2005 alkaen kaksikymppisten muuttovoitto on kasvanut ja kolmekymppisten muuttotappio on pienentynyt (kuva 5). Vuoteen 2019 mennessä 20–29-vuotiaiden muuttovoitto oli kasvanut 4 800:aan ja 30–39-vuotiaiden muuttotappio vähentynyt 1 000 poismuuttajaan. Ulkomaisen nettomuuton kasvu selittää osaltaan näitä muutoksia. Vuonna 2019 ulkomailta tulleiden muuttajien osuus kaksikymppisten muuttovoitosta oli neljännes ja kolmekymppisiä saapui ulkomailta 800 enemmän kuin sinne lähti.

Kun katsotaan tarkemmin lähtö- ja tulomuuttoalueita, huomataan, että Helsingin väestönkasvua ylläpitävä tekijä, nuoret alle kolmekymppiset tulomuuttajat ovat pääsääntöisesti muuttajia, jotka ovat lähtöisin Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta. Ulkomainen nettomuutto oli runsasta ja lähellä oman maakunnan ulkopuolelta tullutta nettomuuttoa vuosina 2005–2012, mutta vähentyi sen jälkeen. Ulkomainen nettomuutto on ylittänyt Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta tulevan nettomuuton vuoden 1980 jälkeen vain kaksi kertaa, vuosina 1991–1992 ja vuonna 2011. Viime vuosina Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta tuleva muuttovoiton kasvu on korvannut ulkomaisen muuttovoiton vähentymistä (kuva 6).

Helsingistä on totutusti lähdetty enemmän Helsingin seudun muihin kuntiin kuin niistä on ollut tulomuuttajia Helsinkiin. Helsingistä muutetaan erityisesti Vantaalle ja Espooseen, joihin muuttotappio on kahden viime vuoden aikana kiihtynyt ja oli vuonna 2019 yhteensä lähes 3 500 asukasta. Vuosina 2010–2019 muuttotappio Espooseen ja Vantaalle oli yhteensä vajaat 17 000 asukasta. Muuttotappio muihin Helsingin seudun kuntiin oli samalla aikavälillä paljon vähäisempi, vähän yli 2 000 asukasta. Siten Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta tullut kaksikymppisten muuttovoiton vilkastuminen on viime vuosina korvannut myös muuttotappion kasvua Espooseen ja Vantaalle. Ilman tätä Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta tullutta muuttovoiton kasvua, niin sanottua kaupungistumisen toista aaltoa, Helsingin väkiluvun kasvu olisi jäänyt viime vuosina selvästi pienemmäksi.

Helsingin kaupunginosilla on erilaiset muuttoliikeprofiilit, johtuen pitkälti asuntokannan rakenteesta. Pienasuntovaltainen ydinkeskusta on muualta Helsinkiin muuttavien vastaanottoalue, samoin tietyt opiskelijakampusten läheiset alueet esimerkiksi Viikissä ja Kumpulassa. Ydinkeskustan ja nuorten suosimilta alueilta muuttovirrat kulkevat sen osa-alueen suuntaan, jonka läheisyydessä ollaan. Suurin osa kaupungin sisäisistä muutoista onkin niin sanottuja lähimuuttoja omalla asuinalueella tai sen läheisyyteen.

Ennustetut väestömuutokset painottuvat väestönkasvuna etenkin uusille aluerakentamisen projektialueille Kruunuvuorenrantaan, Jätkäsaareen ja Kalasatamaan sekä uusien ja olemassa olevien raidevyöhykkeiden varrelle. Hitaampaa väestönkasvua tai väestön vähenemistä ennustetaan esikaupunkialueille pohjoiseen ja länteen sekä vanhoille ydinkeskustan läheisille alueille (kuva 7).

Asuntokuntarakenteen piirteitä

Vuoden 2019 lopussa Helsingissä oli 340 000 asuntokuntaa, joissa asui 633 000 helsinkiläistä Asuntokuntien asuntoväestön määrä on lähes 21 000 asukasta pienempi kuin Helsingin asukasluku, koska asuntoväestöön ei lasketa laitoksissa kirjoilla olevia, asuntoloissa tai tilapäisesti ulkomailla asuvia, eikä asunnottomia. Asuntokuntien määrä kasvoi edellisvuodesta vajaalla viidellä tuhannella. Suurin osa tuosta kasvusta tuli yksinasuvien asuntokuntien määrän kasvusta. Yksinasuvat onkin yleisin asuntokuntatyyppi, 49 prosenttia asuntokunnista, mikä tarkoittaa, että Helsingissä joka toisen oven takana asuu vain yksi asukas (kuva 8).

Seuraavaksi yleisin asuntokuntatyyppi on kahden henkilön asuntokunnat, joita oli vajaa kolmannes kaikista asuntokunnista. Kahden henkilön asuntokuntien määrän kasvu muodosti loput asuntokuntien määrän kasvusta vuonna 2019, sillä sitä isompien asuntokuntien määrät pysyivät käytännössä lähes ennallaan. Kolme henkilöä tai sitä suurempia asuntokuntia oli Helsingissä vajaa 70 000 eli runsaat 20 prosenttia asuntokunnista. Kolmen henkilön asuntokuntien määrä pysyi ennallaan ja sen seurauksena niiden suhteellinen osuus pieneni.

Ainoa asuntokuntatyyppi, jonka lukumäärä väheni, 220 asuntokunnalla, oli seitsemän henkeä ja sitä suuremmat asuntokunnat. Näin suuria asuntokuntia on Helsingissä kuitenkin vähän, vuonna 2019 reilu 1 000, joissa asui vajaat 10 000 asukasta. Helsingissä ei laadita ennustetta asuntokuntakoon tai perhetyyppien muutoksista. Todennäköistä kuitenkin on, että yksinasuvien ja lapsettomien avopariasuntokuntien osuus kasvaa myös tulevaisuudessa.

Asuntokuntien koko on hitaasti pienentynyt vuosikymmenten kuluessa. Selkein muutos on ollut yksinasuvien määrän ja osuuden kasvu. Yksinasuvien osuus kasvoi voimakkaasti vuoteen 2007 saakka, mutta kääntyi sen jälkeen loivaan laskuun, jolloin asuntokuntien keskikoon pienentyminen pysähtyi ja keskikoko vakiintui nykyiselle 1,86 henkilöä per asuntokunta tasolle. Vuonna 2017 yksinasuvien osuus lähti jälleen kasvuun ja vuoden 2019 lopussa Helsingissä oli 167 400 yksinasuvaa.

Yksinasumisen yleistyminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka on voimistunut erityisesti 1960 alkaen, sitä mukaan, kun se on tullut enemmän mahdolliseksi. Suomen suurista kaupungeista yksinasuvien osuus oli vuonna 2019 Helsinkiä suurempi Turussa (54 prosenttia) ja Tampereella (52 prosenttia). Espoossa ja Vantaalla yksinasuvien osuus on selvästi Helsinkiä pienempi, 38 ja 42 prosenttia, mutta osuudet ovat viime vuosina selvästi kasvaneet.

Kun yksinasuvia tarkastellaan ikäryhmittäin, havaitaan, että 25–34-vuotiaat on perinteisesti ollut Helsingin suurin yksinasuvien ikäryhmä, ja kolmena viime vuonna määrä on selvästi kasvanut (kuva 9). Vuoden 2019 lopussa yksinasuvia 20–34 -vuotiaita oli 50 000 ja heidän osuutensa koko ikäryhmän helsinkiläisistä oli 30 prosenttia. Toinen merkittävä yksinasuvien ikäryhmä on 65 vuotta täyttäneet ikääntyneet, joiden määrä lähti kasvuun jo 2000-luvun alkuvuosina, kun suurten ikäluokkien ensimmäiset tulivat eläkeikään. Vuoden 2019 lopussa yksinasuvia 65 vuotta täyttäneitä oli 49 000, ja osuus koko ikäryhmän helsinkiläisistä oli yli 43 prosenttia.

Asuntokuntien koko vaihtelee paljolti sen mukaan minkä kokoisia asuntoja ja minkä tyyppisiä taloja alueella on. Yleisintä yksinasuminen on kantakaupungin läheisyydessä Alppilan, Kallion ja Haagan peruspiireissä. Yksinasuvia on määrällisesti eniten, yli 11 000, sekä Kalliossa että Kampinmalmin peruspiireissä, missä on paljon pieniä asuntoja. Kolme henkilöä ja sitä isompien asuntokuntien osuus oli suurin Tuomarinkylän, Itä-Pakilan ja Östersundomin peruspiireissä, missä on paljon omakotitaloja. Määrällisesti isoja, neljä asukasta tai sitä suurempia asuntokuntia oli eniten Mellunkylässä ja Vuosaaressa, missä maahanmuuttajien osuus ja perhekoot ovat suurempia.

Isommissa asuntokunnissa asukkaita on enemmän kuin pienissä asuntokunnissa. Kolme henkilöä ja sitä suuremmissa asuntokunnissa asui 260 000 asukasta eli 41 prosenttia helsinkiläisistä. Kahden henkilön asuntokunnissa asui reilu kolmannes ja yhden henkilön asuntokunnissa neljännes kaikista helsinkiläisistä. Vieraskieliset jakautuvat tasaisemmin eri kokoisiin asuntokuntiin. Vieraskielisistä kaksi kolmesta asuu asuntokunnassa, jossa henkilöitä on kolme tai sitä enemmän.  Kotimaankielisistä kolmen hengen ja sitä suuremmissa asuntokunnissa asuu yksi kolmesta (kuva 10). Asuntokunta luokitellaan vieraskieliseksi, jos asuntokuntaan kuuluu vähintään yksi vieraskielinen henkilö.

Asuntokunnat eroavat toisistaan paitsi maahanmuuttotaustan myös asuntokunnan elinvaiheen ja ikärakenteen suhteen, ja muutokset näissä voivat olla nopeitakin. Lapsiperheitä, eli yhden tai kahden vanhemman perheitä, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi, oli Helsingissä vuoden 2019 lopussa yhteensä 63 000 eli vajaa viidennes helsinkiläisasuntokunnista. Lapsiperheiden määrä on kasvanut Helsingissä yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien, keskimäärin 700 lapsiperheellä vuodessa.

Alle 18-vuotiaita lapsia oli vuoden 2019 lopussa noin 17 prosenttia väestöstä. Päivähoitoikäisiä (0-6-vuotiaita) oli lähes 46 000 ja peruskouluikäisiä (7–15-vuotiaita) oli noin 52 000. Kokonaisuudessaan lasten määrän ei arvioida Helsingissä tulevaisuudessa merkittävästi kasvavan. Sen sijaan vieraskielisten päivähoitoikäisten osuus kasvaa vuosina 2018–2025 ennusteen mukaan 18 prosentista 23 prosenttiin ja peruskouluikäisten osuus 14 prosentista 22 prosenttiin.

65 vuotta täyttäneitä ikääntyneitä helsinkiläisiä oli vuoden 2019 lopussa vajaat 113 000, mikä on 2 300 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Ikääntyneiden asuntokuntien osuus puolestaan oli vuoden 2019 lopussa 25 prosenttia kaikista helsinkiläisasuntokunnista.  Espoossa ja Vantaalla vastaava ikääntyneiden asuntokuntien osuus oli hieman alempi, 23 ja 24 prosenttia, Tampereella sama kuin Helsingissä, ja Turussa hieman korkeampi, 27 prosenttia. Ikääntyneellä asuntokunnalla tarkoitetaan asuntokuntaa, jossa vanhin on täyttänyt 65 vuotta.

Vuosina 2010–2019 ikääntyneiden määrä kasvoi 25 000 henkilöllä. Ennusteen mukaan vuosina 2019–2030 ikääntyneiden osuus nousee 17 prosentista 19 prosenttiin ja määrä kasvaa 26 000:lla eli samaa tahtia kuin edeltävän vuosikymmenen aikana. Myös työikäisen väestön määrän ennustetaan kasvavan, lähinnä nettomaahanmuuton kasvun seurauksena (kuva 11). Ikääntyneiden osuus ja määrä kasvavat Helsingissä siis jatkossakin, muuttoliikkeen väestöä nuorentavasta vaikutuksesta huolimatta, mutta jatkossa kasvu kohdistuu eri ikäisiin ikääntyneisiin.

Tähän mennessä eniten on kasvanut 65–74-vuotiaiden ikäryhmä, mutta jatkossa eniten kasvaa yli 75-vuotiaiden ikäryhmä, kun suuret ikäluokat vanhenevat (kuva 12). Ikääntyminen onkin jatkossa merkittävin muutos Helsingin ikärakenteessa, ja lisää tarvetta eri tavoin mahdollistaa iäkkäämpien ikääntyneiden kotona-asumista. Vuoden 2018 lopussa valtaosa, 83 prosenttia helsinkiläisistä 65–74-vuotiaista asui kotonaan ja tämän ikäryhmän kotona asuvien osuus on kasvanut Helsingissä kymmenessä vuodessa 10 prosenttia.

Asumisen olosuhteet

Vuoden 2019 lopussa helsinkiläisasuntokunnista vuokralla asui 49 prosenttia, omistusasunnossa 45 prosenttia ja asumisoikeusasunnossa 3 prosenttia. 2010-luvulla merkittävin muutos asunnon hallintaperusteessa on ollut vapaarahoitteisen vuokra-asumisen yleistyminen. Kun vuonna 2010 helsinkiläisasuntokunnista 25 prosenttia asui vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa niin vuoden 2018 loppuun mennessä osuus oli noussut 30 prosenttiin (kuva 13). Taustalla vaikuttaa sekä vapaarahoitteisen vuokra-asuntokannan kasvu, kun sekä institutionaalisten toimijoiden että yksityishenkilöiden asuntosijoitustoiminta vuokra-asunnoilla on yleistynyt että ARA-asuntokannassa tapahtuvasta sääntelyn vapautumisesta.

Vapaarahoitteinen vuokra-asuminen kasvoi eri asuntokuntatyypeistä eniten yksinasuvilla nuorilla, määrän noustessa vuosina 2010–2018 47 000:sta yli 60 000:een. Vuokralla asuminen ylipäätään on yleistynyt nimenomaan nuorilla. Kun vuonna 2009 alle 25-vuotiaista 85 prosenttia asui vuokralla niin vuoden 2018 loppuun mennessä osuus nousi 91 prosenttiin (kuva 14).

Sen sijaan 35–44-vuotiailla vuokralla asumisen osuus on pysynyt kymmenen viime vuoden aikana ennallaan. Samoin hallintamuotojen leikkauskohta, jossa omistusasumisen osuus ylittää vuokra-asumisen osuuden, on pysynyt helsinkiläisasuntokunnilla vuosina 2010–2018 ennallaan 40 ikävuoden kohdalla. Vuonna 2000 omistusasumisen ja vuokra-asumisen leikkauskohta oli 43 ikävuoden kohdalla, eli vuodesta 2000 vuoteen 2018 hallintamuotojen leikkauskohta on hieman aikaistunut, mutta muutos tapahtui ennen vuotta 2009. Yleisintä omistusasuminen oli ikääntyneillä 65 vuotta täyttäneillä, joista kaksi kolmasosaa asui omistusasunnossa vuonna 2018.

Keskimääräinen asuinpinta-ala oli Helsingissä vuoden 2019 lopussa 63,7 m²/asuntokunta ja 34,1 m²/asukas. Asuinpinta-alan pitkään jatkunut loiva kasvu pysähtyi Helsingissä nykyiselle tasolle vuonna 2010 (kuva 15). Asuinpinta-ala kasvoi vuoteen 2010 asti vastaavasti myös Espoossa ja Vantaalla, mutta lähti sen jälkeen Helsingistä poiketen laskuun. Tämän seurauksena helsinkiläisten asuntokuntien keskimääräinen asuinpinta-ala oli vuonna 2019 lähimpänä Vantaata ja Espoota vuoden 1991 jälkeen.

Asumisväljyys on hieman kasvanut yhden ja kahden hengen asuntokunnilla. Sen sijaan isoista neljän ja viiden henkilön asuntokunnista yhä suurempi osuus asuu pienemmässä asunnossa. Vuonna 2001 viiden tai useamman henkilön asuntokunnista 17 prosenttia asui viisi huonetta tai enemmän huoneita sisältävissä asunnoissa, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 15 prosenttia.

Asumisväljyys pieneneekin merkittävästi asuntokuntakoon kasvaessa. Yksin asuvilla helsinkiläisillä oli vuoden 2018 lopussa käytettävissä 49 neliömetriä. Neljän henkilön asuntokunnilla oli tilaa 23 neliömetriä ja kuuden henkilön ja sitä suuremmilla asuntokunnilla enää 15 neliömetriä henkilöä kohti. Vaikka suurin osa yksiöiden asukkaista on yksinasuvia, löytyy yksinasuvia myös isommista perheasunnoista. Vuonna 2018 kaksioissa asuvista asuntokunnista lähes 60 prosenttia oli yksinasuvia. Kolmioissa asuvista joka neljäs oli yksinasuva (vrt. kuva 16).

Joka kymmenes helsinkiläisasuntokunta asui vuonna 2018 ahtaasti, mikä tarkoittaa 35 000 ahtaasti asuvaa asuntokuntaa ja 129 000 helsinkiläistä. Asuntokunta asuu tilastollisen määritelmän mukaan ahtaasti silloin, kun asukkaita on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohden, laskematta keittiötä huonelukuun. Ahtaasti asuvien osuus on pienempi kuin 2000-luvun alussa mutta hieman suurempi kuin vuonna 2006, koska ahtaasti asuminen on kasvanut omassa osakehuoneistossa ja vuokralla asuvilla (kuva 17). Vuonna 2018 ahtaasti asuvien asuntokuntien osuudet olivat eri hallintamuodoilla verrattain lähellä toisiaan, kun perinteisesti omassa osakehuoneistossa on asuttu muita väljemmin.

Ahtaasti asumisen osuus on vähentynyt eniten asumisoikeusasunnoissa, joissa osuus laski 13 prosentista 7 prosenttiin vuosina 2000–2018. Asumisoikeusasunnoissa ahtaasti asuvien osuuden laskua selittää paitsi asumisoikeusasumisen selkeä määrällinen kasvu niin todennäköisesti myös asuntokuntakoon pienentyminen, kun lapset ovat alkaneet muuttaa pois ensimmäisistä 2000-luvun alussa valmistuneista asumisoikeusasunnoista. Myös omakotitaloissa ahtaasti asuvien osuus on laskenut koko 2000-luvun.

Määrät ja määrälliset muutokset ahtaasti asumisessa ovat suurimpia niissä hallintamuodoissa, joissa asuntokuntia ja asukkaita on eniten. Eniten ahtaasti asuvia oli vuonna 2018 omassa osakehuoneistossa asuvissa, yli 13 000 asuntokuntaa ja 48 000 asukasta. Seuraavaksi eniten ahtaasti asuvia oli sääntelemättömissä vuokra-asunnoissa, yli 11 000 asuntokuntaa ja 37 000 asukasta. ARA-vuokra-asunnoissa ahtaasti asui 8 000 asuntokuntaa ja 33 500 asukasta ja asumisoikeusasunnoissa 700 asuntokuntaa ja 3 100 asukasta. Ahtaasti asuvien määrä kasvoi vuosina 2010–2018 eniten sääntelemättömissä vuokra-asunnoissa, yli 2 300 asuntokunnalla ja 9 600 asukkaalla, sekä omissa osakehuoneistoissa, 1 500 asuntokunnalla ja 6 200 asukkaalla.

Asunto-oloja voidaan lähestyä myös asukaspalautteen kautta. Vuoden 2019 Helsinki-barometri –asukaskyselyn puhelinhaastatteluun vastanneista runsaasta tuhannesta helsinkiläisestä 79 prosenttia oli tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen omaan asuntoonsa. Yleisin tyytymättömyyteen syy oli asunnon pienuus, 16 prosenttia vastanneista. Asunnon kalleus oli tyytymättömyyden syy vain 6 prosentilla vastanneista, mikä on hieman yllättävää, koska Eurostatin vuonna 2015 teettämässä selvityksessä helsinkiläisistä vain 6 prosenttia oli sitä mieltä, että Helsingistä on helppo löytää kohtuuhintainen asunto. Eurostatin vertailussa Helsingin tulos koetusta asumisen kalleudesta oli mukana olleista kaupungeista yksi heikoimmista, ja samassa lukemissa Pariisin ja Tukholman kanssa, kun taas esimerkiksi maakuntakaupunki Oulussa 70 prosentin mielestä kohtuuhintainen asunto löytyi helposti.