7. Yhteenveto

Ympäristöindikaattoreiden vertaileminen kuutoskaupunkien välillä antaa arvokasta tietoa kaupungeille. Julkisen raportin ansiosta ja yhteisesti sovittujen indikaattoreiden avulla kuutoskaupunkien lisäksi vertailusta voivat oppia myös muut kaupungit. Vertailua tekemällä kaupungit voivat tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehityshaasteitaan, sekä kehittää toimintaansa yhteistyössä oppien toisiltaan. Vertailulla on myös kansallista merkitystä, sillä se kuvaa saavutettuja tavoitteita ja auttaa tunnistamaan myös kansallisia haasteita.

Kuutoskaupungeissa väestömäärä on kasvanut tasaiseen tahtiin. Kaupunkien vetovoimaisuutta lisää hyvä koulutustarjonta ja monipuoliset työmarkkinat. Myös monipuoliset palvelut ja kulttuuritarjonta tapahtumineen houkuttelee uusia asukkaita kaupunkeihin. Yleistä kehitystä kuvaavien indikaattoreiden mukaan kuutoskaupunkien asukkaat ovat varsin tyytyväisiä asuinpaikkaansa. Silti kaupunkiorganisaatioissa ollaan varsin laajasti huolissaan ympäristöasioista.

Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys asukasmäärään suhteutettuna on ollut pitkällä aikavälillä tavoitteen mukaisesti laskusuunnassa kaikissa kuutoskaupungeissa. Viime vuosina kehitys on kuitenkin hidastunut, mikä tarkoittaa sitä, että kaupungeissa on etsittävä myös aktiivisesti uusia innovatiivisia ratkaisuja. Kansallisten ja kansainvälisten päästövähennystavoitteiden toteutuminen edellyttää erityisesti suurilta kaupungeilta esimerkkinä toimimista ja suunnan näyttämistä.

Kaupunkien asukasmäärään suhteutetussa energiankulutuksessa on myös tavoitteen mukaisesti laskusuuntainen kehityskulku pitkällä aikavälillä. Muutokset viime vuosina eivät kuitenkaan ole suuria. Energiankulutuksen vähentämiseksi tarvitaankin uudenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan parantaa muun muassa rakennusten energiatehokkuutta ja lisätä uusiutuvan energian osuutta. Kaukolämmön osalta energialähteet ovat edelleen melko kestämättömällä pohjalla, kun suurin osa kaukolämmöstä tuotetaan fossiilisilla energialähteillä. Positiivisin muutos on tapahtunut Oulussa ja Tampereella, joissa maakaasun ja turpeen osuus on selvästi vähentynyt ja biomassan lisääntynyt. Kuutoskaupunkien omistamien julkisten rakennusten sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksessa ei ole saavutettu tavoitteen mukaista laskusuuntaista kehityskulkua. Rakennusten ominaiskulutus on pysynyt lähes ennallaan tai jopa lisääntynyt.

Fosforin ja biologisen hapenkulutuksen osalta yhdyskunnan jätevesikuormituksessa ei ole suuria eroja kaupunkien välillä. Sen sijaan typen osuus on tyypillisesti sisämaan kaupungeilla suuri, sillä jätevedenpuhdistamoilta ei edellytetä typenpoistoa. Jätteen loppusijoitus loppukäsittelypaikoille on vähentynyt merkittävästi vuoden 2016 kaatopaikka-asetuksen voimaan tultua. Kaatopaikkasijoituksen ovat korvanneet jätteen hyödyntäminen energialähteenä sekä materiaalina.

Pitkällä aikavälillä ilmanlaatu on parantunut erityisesti kansainvälisten ja kansallisten ilmanlaatuvaatimusten, epäpuhtauspäästöjen kokonaismäärien raja-arvojen ja erityislainsäädännön vuoksi. Ilmanlaadun vuosivaihtelu on suurta sääoloista johtuen, mutta hengitettävien hiukkasten ja typpioksidin osalta raja-arvot on kuitenkin onnistuneesti alitettu vuosi toisensa jälkeen.

Myös maankäytön ja kaupunkirakenteen kestävyyden osalta kehitys on ollut oikeansuuntaista. Kaupunkien väliset erot ovat kuitenkin suuria, jos esimerkiksi Helsingin tiivistä kaupunkirakennetta verrataan Ouluun, jossa kuntaliitosten myötä harvaan asuttujen alueiden osuus on selvästi lisääntynyt. Liikkumisen indikaattoreissa autoistuminen on pysynyt lähestulkoon ennallaan. Helsingissä kehitys on tavoitteen mukaisesti laskussa, Oulussa ja Vantaalla sen sijaan nousussa. Aktiivisimmat joukkoliikenteen käyttäjät löytyvät myös Helsingistä, jossa julkisen liikenteen hyvä tarjonta ja kaupunkirakenne luovat kilpailukykyisen liikkumismuodon autoilulle. Palveluiden saavutettavuudessa ei ole tapahtunut kuutoskaupungeissa suuria muutoksia.

Ympäristöindikaattoreita on kehitetty kuutoskaupungeissa jo vuodesta 2004 alkaen. Sinä aikana tietojen saanti on useiden indikaattoreiden osalta parantunut ja samalla niiden sisältöjä on kehitetty selkeämmiksi. Indikaattoreissa riittää kuitenkin edelleen kehitettävää, sillä tiedot eivät ole aina täysin vertailukelpoisia. Jatkossa indikaattoreiden kehittämisessä tuleekin keskittyä erityisesti niiden ohjaavuuteen ja vertailukelpoisuuteen. Ei ole tarkoituksenmukaista esittää vertailuraportissa kaikkia kaupunkien erilaisia indikaattoreita, vaikka ne tuovatkin arvoa kaupunkien kehittämistyöhön. Sen sijaan tarvitaan keskustelua siitä, mitkä asiat kuvaavat kattavimmin ympäristön muutoksia ja miten näitä asioita voidaan seurata luotettavasti. Indikaattoritietojen kerääminen ei myöskään saa osoittautua liian haastavaksi kaupungeissa, sillä muuten ne todennäköisesti jäävät keräämättä ja vertailun tekemisestä tulee mahdotonta.