2. Maankäytön ja kaupunkirakenteen kestävyys

Asemakaava-alueelle rakennettujen rakennusten ja asuntojen osuudet

Indikaattori kuvaa taajama-alueen rakenteellista muutosta pyrittäessä kestävän kehityksen mukaiseen tiiviiseen ja eheään kaupunkirakenteeseen. Samalla se kuvaa myös väestön keskittymistä taajamiin. Indikaattorissa huomioidaan rakennusrekisteritietojen mukaan asemakaava-alueille rakennettujen rakennusten ja asuntojen kerrosalaneliömäärä suhteutettuna kaikkien rakennettujen rakennusten ja asuntojen kerrosalaneliömäärään. Laskennassa ei huomioida vapaa-ajan asuntoja. Tavoiteltava kehityssuunta on yli 95 %.

Taulukko 3. Asemakaava-alueelle rakennettujen rakennusten osuudet

2006201020142018
Espoo--98%99%
Helsinki100%98%99% 
Oulu94%97%92%95%
Vantaa-97%99%98%

Taulukko 4. Asemakaava-alueelle rakennettujen asuntojen osuudet

2006201020142018
Espoo92%96%99%98%
Helsinki100%100%100% 100%
Oulu96%99%97%97%
Vantaa -96%99%99%

Asemakaava-alueelle rakentamisen osuudesta on saatavilla tietoja Espoosta, Helsingistä, Oulusta ja Vantaalta. Rakentaminen näissä kaupungeissa sijoittuu lähes kokonaan asemakaava-alueelle (taulukko 3 & 4). Asemakaava-alueille rakentaminen ohjaa kaupunkirakennetta hallitusti kohti tiivistymistä. Tavoitteena on palveluiden saavutettavuuden lisääminen, liikkumistarpeen vähentyminen, energian säästäminen ja päästöjen vähentäminen.

Tiiviisti asutut alueet

Tiiviisti asuttuja alueita ovat alueet, joilla asukasmäärä on vähintään 20 asukasta hehtaarilla. Raportissa esitetään sekä tiiviisti asuttujen alueiden osuus kaikista asutuista alueista että tiiviillä alueilla asuvien osuus koko kaupungin väestöstä. Molemmissa tavoiteltava kehityssuunta on noususuuntainen. Mittausalueina käytetään Suomen ympäristökeskuksen yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) 250 metrin ruudukkoja. Tiedot on toimittanut Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) ja vertailuvuosina käytetään vuosia 2014 ja 2018.

Tiiviisti asuttujen alueiden osuus (taulukko 5) on hieman noussut kaikissa kuutoskaupungeissa vuodesta 2014 vuoteen 2018. Selvästi eniten tiiviisti asuttuja alueita on Helsingissä (62 %) ja vähiten niitä on Oulussa (11 %). Tätä selittää kaupunkien erilainen väestörakenne ja vaihtelevat pinta-alat.

Taulukko 5. Tiiviisti asuttujen alueiden osuus kaikista asutuista alueista

EspooHelsinkiOuluTampereTurkuVantaa
201429%61%10%25%22%31%
201830%62%11%26%23%32%
Lähde: HSY 2019

Tiiviillä alueilla asuvien osuus (taulukko 6) on noussut tai pysynyt ennallaan kaikissa kuutoskaupungeissa vuosina 2014 ja 2018. Selvästi suurin osa kaupunkien asukkaista asuu kuitenkin tiiviillä alueilla, vaikka tiiviisti asuttujen alueiden osuus kaupunkien kaikista asutuista alueista ei olisikaan kovin korkea. Esimerkiksi Turussa väestöstä jopa 80 % keskittyy tiiviille alueille, vaikka niiden osuus kaikista asutuista alueista on vain 23 %. Oulussa on kuntaliitosten myötä enemmän harvaan asuttuja alueita ja jopa 43 % väestöstä ei asu tiiviillä alueilla.

Taulukko 6. Tiiviillä alueilla asuvien osuus kaupungin väestöstä

EspooHelsinkiOuluTampereTurkuVantaa
201478%94%56%81%80%79%
201880%94%57%82%80%80%
Lähde: HSY 2019

Virkistysalueiden osuus asemakaava-alueella

Virkistysalueiden osuus asemakaava-alueella kuvaa maankäytön tehokkuutta ja kehityssuuntaa sekä alueen viihtyisyyttä ja monimuotoisuutta. Tavoiteltava kehityssuunta on noususuuntainen. Virkistysalueiden osuus (kuvio 3) on pysynyt pitkällä aikavälillä lähes ennallaan Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Vantaalla. Espoossa osuus on kasvanut tasaisesti. Turussa kehitys on ollut hieman noususuuntaista, mutta tietoa ei ole saatavilla vuodelta 2018.

Kuvio 3. Virkistysalueiden osuus asemakaava-alueella

https://infogram.com/3_virkistysalueiden_osuus_asemakaava_alueella-1ho16vog57qwx4n?live

Luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuudet

Luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuus kokonaispinta-alasta kuvaa pyrkimystä säilyttää ja vaalia luonnonarvoja ja ekologisesti merkittäviä alueita. Lisäksi se kuvaa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tehtyjä toimenpiteitä. Luonnonsuojelualueilla tarkoitetaan tässä luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja alueita eli kansallispuistoja, luonnonpuistoja, lehtojen ja soiden suojelualueita, vanhojen metsien suojelualueita, hylkeiden suojelualueita, valtion ja yksityisten luonnonsuojelualueita, muita luonnonsuojelualueita, suojeltuja luontotyyppejä sekä suojeltujen lajien esiintymiseen perustuen rauhoitetut alueet. Luonnonoloiltaan merkittävimmät alueet ovat kaikissa kaupungeissa pyritty rauhoittamaan luonnonsuojelulailla tai osoittamaan yleiskaavassa rauhoitettavaksi. Tavoitteena on, että luonnonsuojelualueiden määrä nousee.

Kuvio 4. Luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuus kokonaispinta-alasta

https://infogram.com/4_luonnonsuojelualueiden_ja_-varausten_osuus_kokonaispinta_alasta-1hxr4zxmd53kq6y?live

Luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuus kokonaispinta-alasta on kasvanut tasaisesti kaikissa kuutoskaupungeissa (kuvio 4). Luvut eivät ole kaupunkien keskenään täysin vertailukelpoisia, sillä kaupunkien maantieteellinen rakenne vaihtelee. Eniten suojeltua aluetta suhteessa kaupungin kokonaispinta-alaan on Espoossa ja Vantaalla. Oulussa kasvua selittää osaltaan kuntaliitokset. Helsingissä luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuus on pieni, mikä selittyy laajoilla merialueilla, jossa suojelualueita on tyypillisesti vähän. Tampereella ja Turussa luonnonsuojelualueiden ja -varausten osuus on kasvanut tasaiseen tahtiin.

Jatkossa indikaattori keskittyy luonnonsuojelualueiden olemassa olevaan osuuteen. Tällöin luonnonsuojelualueiden varaukset poistuvat seurannasta, sillä niiden osuus ei kuvaa toteutunutta suojelua. Lisäksi metsien ja pintavesien ekologisen tilan seurantaan mietitään sopivia indikaattoreita.

Tieliikenteen melualueilla asuvien osuus

Indikaattori kuvaa tieliikenteen melulle altistuvien asukkaiden määrää kaupungissa. Tieliikenteen melualueilla asuvien määrää tarkastellaan viiden vuoden välein. Viimeisin selvitys on vuodelta 2017 ja se on toteutettu uudella laskentatavalla, eikä näin ollen ole vertailukelpoinen aikaisempien vuosien kanssa. Uudessa laskentatavassa käytetään EU:n ympäristömeludirektiivin mukaisia ohjearvoja. Melulle altistuvien määrää seurataan tarkastelemalla koko vuorokauden keskiäänitasoa (Lden) sekä yömelutasoa (Ln). Koko vuorokauden keskiäänitason rajana on 55 dB ja yöllä 50 dB. Tavoitteena on laskea melutasoa ja vähentää melulle altistuvien määrää.

Kuvio 5. Tieliikenteen melualueilla asuvien osuus 2017

https://infogram.com/5_tieliikenteen_melualueilla_asuvien_osuus_2017-1h7g6k098lmw02o?live

Kuviossa 5 tieliikenteen melualueilla asuvien osuus on suhteutettu koko kaupungin väestömäärään. Näin ollen luvut ovat myös kaupunkien välillä vertailukelpoisia keskenään. Tieliikenteen melualueilla asuvien osuus on suurin Vantaalla, Turussa ja Helsingissä. Vastaavasti Tampereella sekä päivisin että öisin melulle altistuvien osuus on pienin. Melualueilla asuvien tarkemmat määrät on esitetty liitteessä 2.

Jatkossa tieliikenteen melualueilla asuvien osuuden lisäksi pyritään selvittämään raideliikenteen melualueilla asuvien lukumäärä sekä lentomelualueilla asuvien asukkaiden lukumäärä, jotta saadaan kattavampi kuva liikenteen melulle altistuvien määrästä.