3. Toiminnan kuormitus ja ekotehokkuus

Yhdyskunnan energiankulutus

Energiankulutus kuvaa yhdyskunnan toiminnan vastuullisuutta ja energiatehokkuutta sekä välillisesti luonnonvarojen kulutusta ja ilman epäpuhtauspäästöjen määrää. Energiankulutus sisältää lämmitysenergian (ml. kaukolämpö ja öljylämmitys), sähkönkulutuksen (ml. sähkölämmityksen), liikenteen polttoaineen kulutuksen sekä teollisuuden ja työkoneiden energiankulutuksen. Tavoiteltava kehityssuunta on laskusuuntainen. Energiankulutusta on seurattu yhteisesti kuutoskaupungeissa vuodesta 2011 alkaen, mutta vertailuvuotena käytetään vuotta 2012, jolta on saatavilla tiedot kaikista kaupungeista.

Energian kokonaiskulutus on pysynyt kuutoskaupungeissa vuosina 2015–2018 tasaisena, eikä kokonaiskulutus ole juurikaan noussut tai laskenut missään kaupungeista (liite 3). Vuoden 2018 tiedot ovat saatavilla toistaiseksi vain Espoosta ja Helsingistä. Yhdyskunnan kokonaisenergiankulutus on viimeisimmän vertailuraportin tavoin suurinta Helsingissä väestörakenteen vuoksi ja vähäisintä Turussa.

Myös asukaskohtaisesti laskettu energiankulutus (kuvio 6) on pysynyt viime vuosina tasaisena, mutta vuoteen 2012 verrattaessa kehitys on tavoitteen mukaisesti loivasti laskusuuntainen. Asukaskohtainen energiankulutus on runsaan teollisuuden vuoksi suurinta Oulussa ja vähäisintä Espoossa. Tarkemmat tiedot energiankulutuksesta asukasta kohti löytyvät liitteestä 3.

Kuvio 6. Energiankulutus (kWh) asukasta kohti

Kaukolämmön tuotannon energianlähteet

Kaukolämmön tuotannon energialähteillä sekä lämmön ja sähkön yhteistuotannolla voidaan vaikuttaa ympäristökuormituksen pienentämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Indikaattori kuvaa lämpöenergian tuotannon kestävyyttä. Tavoitteena on, että energialähteet olisivat kestävämpiä, mikä edellyttää fossiilisten energialähteiden nopeaa vähentämistä ja uusiutuvien energialähteiden kasvua. Toisin sanoen öljyn, kivihiilen, maakaasun ja turpeen käytön tulisi vähentyä, ja kestävästi tuotetun biomassan ja lämpöpumppujen osuuden lisääntyä energialähteenä. Biomassan kestävyydestä käydään vilkasta keskustelua ja esimerkiksi EU pyrkii kehittämään kestävyyskriteerejä biomassalle. Mikäli energiantuotanto johtaa metsien hakkuiden kasvattamiseen, voi se johtaa hiilinielujen pienenemiseen lähivuosikymmeninä. Erilaiset biopolttoaineiden jakeet ovat kestävyydeltään erilaisia, mikä tulisi huomioida entistä paremmin energiantuotannossa. Jätteiden osuuden kasvu ei varsinaisesti ole tavoiteltavaa, vaikka se vähentääkin kaatopaikkasijoituksen tarvetta. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tuottaa jätettä energianlähteeksi.

Kaukolämmön energialähteiden jakaumaa on seurattu yhteisesti kuutoskaupungeissa vuodesta 2010 alkaen. Kaukolämmön tuotannon energialähteet vaihtelevat voimakkaasti kaupunkien kesken (kuvio 7). Yleisesti kehityssuunta on kuitenkin oikeanlainen, vaikka muutokset energialähteissä tapahtuvatkin hitaasti. Erityisesti Oulussa, Tampereella ja Turussa uusiutuvien energialähteiden osuus on lisääntynyt. Pääkaupunkiseudulla kaukolämpö tuotetaan edelleen pääosin fossiilisilla energialähteillä; kivihiilellä ja maakaasulla. Kuitenkin Vantaalla jätteen osuus energialähteenä on viime vuosina kasvanut ollen vuonna 2018 jo 45 %, ja myös Espoossa ja Helsingissä lämpöpumppujen osuus on lisääntynyt. Vaikka Oulussa biomassan osuus on lisääntynyt, yli puolet kaukolämmöstä tuotetaan edelleen turpeella. Tampereella maakaasun osuus on selvästi vähentynyt ja se on korvautunut pääasiassa biomassalla ja jätteillä. Turussa jo noin puolet kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä ja kivihiilen osuus on vähentynyt huomattavasti.

Kuvio 7. Kaukolämmön energialähteiden prosenttiosuudet

Öljyn osuus kaukolämmön energialähteenä on kaikissa kaupungeissa pieni ja jatkuvassa laskusuunnassa. Myös maakaasun osalta muutokset ovat tavoitteen mukaisesti laskusuuntaisia kaikissa kaupungeissa. Kivihiilen osalta muutokset eivät ole olleet kovinkaan suuria, sillä se oli vuonna 2018 edelleen merkittävä kaukolämmön energialähde Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Vantaalla. Kansallinen kivihiilen kielto tulee kuitenkin voimaan vuonna 2029, joten kestävämpiä energialähteitä on löydettävä nopeasti. Espoon kaupunki ja Fortum ovat sitoutuneet hiilineutraaliin kaukolämmön tuotantoon ja kivihiilestä luopuminen tapahtuu vuoden 2025 aikana. Helsinki on sitoutunut luopumaan kivihiilen käytöstä Hanasaaren voimalaitoksella vuoden 2024 loppuun mennessä. Helsinki etsii parhaillaan korvaavia vaihtoehtoja kivihiilelle ilman, että biomassan määrää tarvitsisi merkittävästi kasvattaa. Oulussa ja Tampereella kivihiilen osuus on jo pitkään ollut ainoastaan prosentin kymmenyksiä. Myös Turussa kivihiilen käyttö on vähentynyt merkittävästi, ja sen osuuden arvioidaan olevan enää 10 % vuonna 2020. Vantaan Energia Oy luopuu kivihiilestä jo 2022. Uusiutuvan energian osuus on vielä melko vähäistä ja sen osuutta tulee lisätä merkittävästi. Kaukolämmön energialähteet on esitetty tarkemmin liitteessä 4.

Kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuus

Kuutoskaupungeissa on seurattu myös kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuutta, mikä kuvaa kaupunkirakenteen ja energiantuotannon suunnitelmallisuutta sekä välillisesti luonnonvarojen kulutusta ja vaikutusta ilmanlaatuun ja ilmastonmuutokseen. Vuonna 2018 kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuus (taulukko 7) oli suurin Helsingissä ja pienin Turussa. Verrattuna vuoteen 2014 kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuus kuutoskaupungeissa on tavoitteen mukaisesti hieman noususuuntainen, eniten Turussa.

Taulukko 7. Kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuus 2018 (vrt. 2014)

Lukumäärän mukaanKerrosalan (m2) mukaan
Espoo33 % (+ 1)70 % (+ 1)
Helsinki49 % (+ 1)86 % (+ 0)
Oulu32 % (+ 2)65 % (+ 1)
Tampere30 % (+ 0)75 % (+ 0)
Turku24 % (+ 2)67 % (+ 3)
Vantaa28 % (+ 0)71 % (+ 1)
Kaukolämpöön liittyneiden kiinteistöjen osuus kaikista kiinteistöistä rakennusten lukumäärän ja kerrosalan (m2) mukaan vuonna 2018 (lähde: Tilastokeskus 2018). Suluissa esitetty muutosprosentti verrattuna vuoteen 2014.

Yhdyskunnan sähkönkulutus

Yhdyskunnan sähkönkulutus kuvaa yhdyskunnan toiminnan vastuullisuutta ja energiatehokkuutta sekä välillisesti luonnonvarojen kulutusta ja ilman epäpuhtauspäästöjen määrää. Kulutustiedot on jaoteltu kolmeen sektoriin: asuminen ja maatalous, teollisuus, sekä palvelut ja rakentaminen. Tavoiteltava kehityssuunta on laskusuuntainen. Yhdyskunnan sähkönkulutuksen tilastoa ylläpitää Energiateollisuus ry ja tiedot ovat saatavilla vuodesta 2007 alkaen.

Yhdyskunnan sähkönkulutus on esitetty kuviossa 8 asukasta kohti, jolloin tiedot ovat paremmin vertailukelpoisia eri vuosien ja kaupunkien välillä. Tarkemmat lukuarvot löytyvät liitteestä 5. Asukaskohtaisesti laskettua sähkönkulutusta tarkasteltaessa havaitaan sähkönkulutuksen jonkin verran laskeneen vuodesta 2007. Selvin laskusuuntainen kehitys on Helsingissä ja Tampereella. Oulussa sähkönkulutusta nostaa voimakkaasti teollisuuden suuri osuus. Muissa kaupungeissa asumisen ja maatalouden, teollisuuden sekä palveluiden ja rakentamisen osuudet jakautuvat tasaisemmin, eikä sektorikohtaisesti ole tapahtunut suuria muutoksia.

Kuvio 8. Yhdyskunnan sähkönkulutus sektoreittain

Yhdyskunnan vedenkulutus

Yhdyskunnan vedenkulutus kuvaa toiminnan vastuullisuutta ja ekotehokkuutta sekä välillisesti myös veden puhdistuksesta, jakelusta ja kuljetuksesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tavoiteltava kehityssuunta on laskusuuntainen. Yhdyskunnan vedenkulutus lasketaan niin, että verkostoon pumpattu vesimäärä jaetaan verkostoon liittyneiden asukkaiden lukumäärällä. Lukujen ollessa suhteutettu käyttäjämääriin, ne ovat myös vertailukelpoisia kaupunkien kesken.

Kuvio 9. Yhdyskunnan vedenkulutus

Pitkällä aikavälillä vedenkulutus on tavoitteen mukaisesti vähentynyt kaikissa kuutoskaupungeissa (kuvio 9). Selkein muutos on tapahtunut Espoossa, Oulussa ja Vantaalla. Vuonna 2018 vedenkulutus oli suurinta Helsingissä, Tampereella ja Turussa, joissa asukasta kohti vettä kulutettiin yli 200 litraa vuorokaudessa.

Yhdyskunnan jätevesikuormitus

Jätevesikuormitus kuvaa yhdyskunnan aiheuttamaa vesistökuormitusta ja sen vaikutusta rehevöitymiskehitykseen. Kunnallisten jätevedenpuhdistamoiden kuormitusluvuissa on mukana asutuksen, teollisuuden ja palveluiden jätevesikuormitus. Kuormitusta kuvaavat indikaattorit ovat jätevesien kokonaisfosfori, kokonaistyppi ja biologinen hapenkulutus (BHK7). Indikaattorin laskentatavan mukaan jätevedenpuhdistamon kuormitus jaetaan viemäriverkostoon kuuluvalla asukasmäärällä. Tavoiteltava kehityssuunta jätevesikuormituksessa on laskusuuntainen.

Yhdyskuntien jätevedenpuhdistus on suurissa kaupungeissa erittäin hyvällä tasolla. Huolimatta ominaiskuormitusluvuissa olevista eroista, jätevedenpuhdistamot täyttävät viranomaisten niille asettamat vaatimukset. Asetettaviin vaatimuksiin vaikuttavat puhdistustehon ohella muun muassa vastaanottavan vesistön laatu ja alueen sääolosuhteet. Vertailuvuosina ovat 2006, 2010, 2014 ja 2018, sillä jätevesikuormituksen muutokset tapahtuvat hitaasti pitkällä aikavälillä.

Kokonaisfosforin määrä (kuvio 10) on laskusuuntainen Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Espoossa kehitys on kääntynyt vasta viime vuosina laskuun ja Oulussa vaihtelu on ollut suurinta. Vuonna 2014 Oulussa kokonaiskuormitusta nosti voimakkaasti jätevedenpuhdistamon saneeraustyöt. Kun kaupunkeja verrataan toisiinsa, havaitaan että kokonaisfosforin määrä asukasta kohden on suurinta Oulussa ja pienintä Turussa.

Kuvio 10. Jätevesikuormitus: kokonaisfosfori

Kokonaistypen määrä jätevesikuormituksessa (kuvio 11) on kuutoskaupungeissa pääasiassa noussut tai pysynyt ennallaan. Selkeää laskusuuntaista kehitystä ei ole havaittavissa. Kokonaistyppikuormitus on selvästi suurinta Oulussa ja Tampereella, pienintä Helsingissä ja Vantaalla. Tampereella typen osuus on suuri, sillä sisämaassa jätevedenpuhdistamoilta ei edellytetä typenpoistoa, koska se ei ole sisävesissä minimiravinne. Turussa kokonaistypen määrä on loivasti laskusuuntainen.

Kuvio 11. Jätevesikuormitus: kokonaistyppi

Biologisen hapenkulutuksen (BHK7) aiheuttama kuormitus on kuutoskaupungeissa varsin tasaista asukasta kohti laskettuna (kuvio 12), vaikka Oulun jätevedenpuhdistamon saneeraustyöt näkyvät kuviossa poikkeuksellisen korkeana huippuna vuonna 2014. Tavoitteen mukaista laskusuuntaista kehitystä on tapahtunut Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Biologisen hapenkulutuksen aiheuttama kuormitus on suurinta Oulussa. Turussa kehitys on ollut jatkuvasti laskusuunnassa ja vuonna 2018 kuormitus oli pienintä Turussa.

Kuvio 12. Jätevesikuormitus: BHK7

Yhdyskunnan ilmanlaatu

Ilmanlaadun indikaattorit kuvaavat hengitysilman laatua ja ilmanlaadun vaikutusta terveyteen, luontoon ja elinympäristön viihtyisyyteen. Koska ilmanlaatu vaihtelee vuosittain, pidemmän aikavälin vertailuna käytetään tässä raportissa yhteenlaskettuja lukuja vuosilta 2011–2014 sekä 2015–2018. Yleisesti ilmanlaatu on parantunut kansainvälisten ja kansallisten ilmanlaatuvaatimusten, epäpuhtauspäästöjen kokonaismäärien raja-arvojen ja erityislainsäädännön kautta. Ilmanlaadun tavoiteltava kehityssuunta on ilmansaasteiden osalta laskusuuntainen. Ilmanlaatua seurataan raja-arvotarkastelulla, joka kuvaa EU:n asettamien ilmanlaadun raja-arvojen ylityksiä. Raja-arvotarkastelu mahdollistaa ilmanlaadun vertailun myös eurooppalaisten kaupunkien välillä.

Tässä vertailuraportissa käytetään kaupunkien keskustojen mittausasemilta saatuja ilmanlaadun mittaustuloksia. Ne kuvaavat pitoisuuksia alueilla, joissa väestön altistuminen ilman epäpuhtauksille on suurinta ja joissa ilmanlaatua heikentää eniten liikenne. Mittausasemien lähiympäristöt ja sijainnit suhteessa liikenneväyliin ovat kuitenkin erilaisia, mikä vaikeuttaa keskinäistä vertailua. Espoon Leppävaaran mittausaseman sijainti poikkeaa eniten ns. kaupunkikeskustan mittauspisteestä sijaiten lähellä suuria väyliä.

Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvo ylittyy, mikäli vuoden aikana on yli 35 sellaista vuorokautta, jona keskimääräinen hiukkaspitoisuus ylittää 50 μg/m3. Suurimmat pitoisuudet ajoittuvat tyypillisesti kevään katupölykauteen, ja ylityspäivien lukumäärä vaihtelee vuosittain säätilan mukaan.

Kuvio 13. Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausikeskiarvon ylitykset

Kaikissa kaupungeissa hengitettävien hiukkasten raja-arvotason ylityksiä on ollut vuosina 2015–2018 selvästi alle 35 vuorokautena vuodessa (kuvio 13). Myöskään Helsingin vilkasliikenteisellä keskusta-asemalla sallittu määrä ei tehokkaiden torjuntatoimenpiteiden ansiosta ole enää viime vuosina ylittynyt. Käytössä on muun muassa katujen pölynsidonta sään salliessa, hiekoitushiekan laatu ja nopea kevätsiivous. Myös Espoossa, Oulussa ja Turussa hiukkaspitoisuuksiin on vaikutettu ottamalla käyttöön vähemmän pölyä aiheuttavia työmenetelmiä katujen puhdistuksessa sekä tehostettu pölypitoisuuksien kohotessa pölynsidontaa. Neljän vuoden tarkastelujakson aikana useimmin vuorokausikeskiarvo on ylittänyt 50 μg/m3 Espoossa (53 vrk) ja Tampereella (43 vrk) - ja harvimmin Oulussa (10 vrk). Muutos edelliseen tarkastelujaksoon on esitetty taulukossa 8.

Taulukko 8. Hengitettävien hiukkasten vuorokausikeskiarvon ylitykset yhteensä

EspooHelsinkiOuluTampereTurkuVantaa
2011–2014556217421413
2015–201853321043 1819
Hengitettävien hiukkasten yhteenlasketut vuosikeskiarvon ylitykset vuosilta 2011–2014 ja 2015–2018.

Typpidioksidin osalta vuosiraja-arvo ylittyy, mikäli vuoden keskimääräinen typpidioksidipitoisuus ylittää 40 μg/m3. Typpidioksidin vuosikeskiarvot kaupunkien keskustoissa ovat pysyneet vuosina 2015–2018 alle raja-arvon (kuvio 14). Edelliseen vertailuraporttiin verraten typpioksidin vuosikeskiarvon kehityssuunta on tavoitteen mukaisesti kaikissa kaupungeissa laskusuuntainen. Eniten laskua on tapahtunut Helsingissä, vaikka Helsingissä vuosikeskiarvo onkin edelleen kuutoskaupungeista korkein.

Kuvio 14. Typpidioksidin vuosikeskiarvo

Ilmanlaatuindeksi kuvaa ilmanlaatua suhteutettuna ilmanlaadun ohje- ja raja-arvoihin. Viisiportaisen indeksin avulla ilmanlaadun mittaustulokset esitetään lyhyesti sanallisena arviona. Ilmanlaatu luokitellaan mittaustuloksen mukaisesti asteikolla hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono ja erittäin huono. Luokan määrää kulloinkin mitatun epäpuhtauden heikoin arvo. Ilmanlaatuindeksiin vaikuttavat sääolosuhteet ja katupöly, joten se ei ole eri vuosina täysin vertailukelpoinen. Tarkastelujakson aikana (kuvio 15) Espoossa vuosivaihtelu on ollut selvästi suurinta. Ilmanlaatu on ollut huono tai erittäin huono useimmin Espoossa (yht. 467 h) ja harvimmin Tampereella (yht. 70 h). Helsingissä kehityssuunta on viime vuosina ollut noususuuntainen.

Kuvio 15. Ilmanlaatuindeksi: huonojen tai erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä

Huonojen ja erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä kuutoskaupungeissa on kuitenkin tavoitteen mukaisesti pääasiassa laskusuuntainen, kun verrataan vuosien 2015–2018 yhteenlaskettuja tuntimääriä vuosien 2011–2014 tilastoon (taulukko 9). Espoossa huonojen tai erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä on kuitenkin lisääntynyt, samoin Turussa, jossa tilanne on kuitenkin säilynyt suunnilleen samana. Ilmanlaatuun vaikuttavat merkittävästi säätila ja katupölyn määrä.

Taulukko 9. Huonojen tai erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä

EspooHelsinkiOuluTampereTurkuVantaa
2011–201439231012130482189
2015–2018467142817088146
Huonojen ja erittäin huonojen ilmanlaatutuntien yhteenlaskettu määrä vuosilta 2011–2014 ja 2015–2018.

Sähkön-, lämmön- ja vedenkulutus kaupungin omistamissa julkisissa rakennuksissa

Sähkön- ja lämmönkulutus kuvaa kaupungin toiminnan vastuullisuutta ja energiatehokkuutta sekä välillisesti luonnonvarojen kulutusta ja ilman epäpuhtauspäästöjen määrää. Indikaattorilla seurataan julkisten rakennusten, kuten hoitoalan-, opetus-, toimisto- ja hallintorakennusten sekä kokoontumisrakennusten ominaiskulutuksia. Tavoiteltava kehityssuunta on kaikissa osa-alueissa laskusuuntainen. Eri vuosien välistä vertailua vaikeuttavat toimitilojen käytössä tapahtuvat vaihtelut sekä peruskorjausten määrä. Osa kaupungeista seuraa kulutustietoja myös rakennustyypeittäin. Näin ollen tiedot eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia. Vertailuvuosina käytetään vuosia 2011, 2014 ja 2017, joilta on saatavilla tiedot kaikkien kaupunkien osalta.

Kuvio 16. Sähkönkulutus kaupungin rakennuksissa

Sähkönkulutus (kWh/m3) kaupungin omistamissa julkisissa rakennuksissa (kuvio 16) on pysynyt hyvin tasaisena kaikissa kuutoskaupungeissa, eikä erot kaupunkien välillä ole kovinkaan suuria laskentatapaeroista huolimatta. Vuosien 2011, 2014 ja 2017 aikana Espoossa ja Turussa on havaittavissa selvin laskusuuntainen kehitys. Sen sijaan Oulussa kehitys on ollut noususuuntaista.

Myös lämmönkulutus (kWh/m3) kaupunkien omistamissa julkisissa rakennuksissa (kuvio 17) on varsin tasaista, eikä kaupunkien välillä ole kovinkaan suuria eroavaisuuksia. Vantaalla kehityssuunta on selvimmin laskusuuntainen. Turun osalta vuoden 2017 tietoa ei ole saatavilla.

Kuvio 17. Lämmönkulutus kaupungin rakennuksissa

Sähkön- ja lämmönkulutuksen lisäksi myös vedenkulutusta kaupungin omistamissa julkisissa rakennuksissa on seurattu säännöllisesti. Vedenkulutus kuvaa kaupungin toiminnan vastuullisuutta ja ekotehokkuutta sekä välillisesti myös muun muassa veden puhdistuksesta, jakelusta ja kuljetuksesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Viime vuosina tiedot ovat kuitenkin puutteellisia, eikä tietoa ole riittävästi kattavan vertailun tekemiseksi.

Jätteen käsittelypaikalle loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä

Jätteen käsittelypaikoille (ns. kaatopaikoille) loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä kuvaa yhteiskunnan kulutuskäyttäytymistä ja tuotantorakennetta sekä välillisesti jätteistä aiheutuvia ympäristöhaittoja, kuten vesistöhaittoja, kaatopaikkojen kasvavaa tilantarvetta ja ilmastonmuutoksen kiihtymistä. Loppusijoitetun yhdyskuntajätteen määrään vaikuttaa jätteiden lajittelun ja hyötykäytön tehokkuus. Jätteiden lajitteluun liittyvät määräykset ja jätteiden hyötykäyttömahdollisuudet vaihtelevat alueittain. Jätehuolto on järjestetty useamman kunnan yhteistyönä ja vertailuindikaattorissa loppusijoitettavan jätteen määrä jaetaan koko jätehuoltoalueen asukasluvulla.

Vuonna 2016 voimaan tullut kaatopaikka-asetus (331/2013) on vaikuttanut voimakkaasti jätteen käsittelypaikalle loppusijoitettavan jätteen vähentymiseen. Kaatopaikkasijoituksen ovat korvanneet jätteen hyödyntäminen energialähteenä sekä materiaalina. Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset näkyvät myös kuutoskaupunkien tilastoissa. Jätteen käsittelypaikalle loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä vuonna 2018 asukasta kohden oli Turussa enää 7 kg ja kaikissa muissa kuutoskaupungeissa 0 kg (kuvio 18).

Kuvio 18. Jätteen käsittelypaikalle loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä

Jatkossa yhteiskunnan kulutuskäyttäytymiselle pyritään löytämään paremmin kuvaava indikaattori. Indikaattori voisi keskittyä esimerkiksi sekajätteen koostumukseen ja kierrätettyyn osuuteen.