Kasvatus ja koulutus Toimintakertomus 2022
Julkaistu 5.4.2023
Katsaus vuoteen 2022
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas kertoo toimintavuodesta 2022.
Vaikka vuosi oli poikkeuksellinen ja haastava, toiminnallisesti suoriuduimme hyvin: teimme paljon ja onnistuimme sekä perustehtäviemme toteutuksessa että hankkeiden edistämisessä ja kehittämisessä.
Kaupungin jatkuva kasvu näkyi oppilasmääriemme nousuna vuoden 2022 aikana. Vuotta leimasi etenkin vieraskielisten oppijoiden määrän lisääntyminen. Myös varhaiskasvatuksen osallistumisaste nousi.
Toimintaympäristön muutokset jatkuivat
Suurin ja järkyttävin toimintaympäristön muutos oli sota Ukrainassa. Alkutyötä pakolaisten vastaanottamiseksi tehtiin paljon, henkilöstöä kriisikoulutettiin ja opiskeluun valmistavaa ohjausta lisättiin. Uudet opiskelijaryhmät saatiin perustettua nopeasti ja ketterästi, mikä oli selkeä onnistuminen ja kertoo resilienssimme korkeasta tasosta. Sopivan taustan omaavia pakolaisia koulutettiin työntekijöiksi päiväkoteihin, ja vapaassa sivistystyössä lisättiin merkittävästi aikuisten suomen kielen opetusta kotoutumisen helpottamiseksi. Muitakin maahanmuuttajia tuli tavallista enemmän, kun koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset poistuivat.
Sota aiheutti energiakriisin, jonka vuoksi varauduimme muun muassa sähkönjakelun häiriöihin. Laadimme ohjeet päiväkodeille ja oppilaitoksille siitä, miten toiminta pidetään turvallisena. Myös tässä henkilöstö oli aktiivista ja tiiviisti mukana.
Varhaiskasvatuksen henkilöstövaje jatkui ja syveni. Pystyimme silti tarjoamaan lakisääteisen päivähoidon palvelut keskeytyksettä koko vuoden, mikä oli hieno onnistuminen. Henkilöstövajeen korjaamiseksi tehtiin runsaasti toimia, kuten nopean avun sijaismallin laajentaminen sekä palkkojen ja palkkioiden korottaminen. Uusia keinoja etsitään koko ajan kaupungin muiden toimijoiden kanssa.
Korona-aika osoitti yhteisöllisyyden tärkeyden toimialamme työssä sekä osana kasvua ja oppimista. Kohtaamisten kautta välittyy paljon inhimillistä, opetuksellista ja kultturellista tietoa ja taitoa, jota etäyhteyksin ei tavoiteta. Pandemian päättyminen helpotti työtämme merkittävästi. Poikkeusaika toi myös uusia oppeja muun muassa tiedon käyttöön osana johtamista. Aloitimme esimerkiksi toimialan johtoryhmän yhteisen raportointipäivän käytännön, joka on koettu hyödylliseksi – yhteinen tieto ja näkemys auttavat edistämään kaikkien tavoitteita ja antavat näkymän koko palvelukokonaisuuteen.
Suomalainen kasvatus ja koulutus kiinnostavat maailmalla. Saimme koronavuosien jälkeen käyntiin kansainvälisten vieraiden käynnit ja vastavuoroisesti omien asiantuntijoidemme vierailut muualla. Tällä on suuri merkitys kehittämistyölle ja kaupungin mielikuvalle.
Tuloksia ja toimenpiteitä vuonna 2022
Varhaiskasvatuksessa jatkettiin lasten yhteisötaitojen ja osallisuuden vahvistamista. Tavoitteen saavuttamista mitattiin kyselyllä lasten sosiaalisista suhteista. Tulokset olivat erinomaiset – jokainen koki, että hänellä on kaveri. Tulos kertoo, että palveluillamme on suuri vaikutus kaveritaitoihin ja sitä kautta lasten hyvinvointiin, ja teemme jatkuvasti paljon työtä tämän vahvistamiseksi. Perusopetuksen oppilaiden hyvinvointi oli laskusuuntainen viime vuosina jo ennen pandemiaa, ja tämän kehityksen haluamme kääntää. Hyvinvointitavoitteemme toteuttamiseksi opetushenkilöstö koulutettiin tunne- ja vuorovaikutustaitoa edistävien ohjelmien käyttöön. Hyvinvointiprofiili on Helsingin oma työväline, jolla tehdään kouluissa jatkuvaa mittausta oppilaiden tilanteesta. Täysin tavoitetasoon ei siinä päästy, mutta hyvin lähelle, mikä oli hyvä suoritus haastavana aikana.
Kaupunkistrategian yksi tavoite on tehdä Helsingistä lukutaidon pääkaupunki. Lukutaito on keskeinen osa koulun perustehtävää ja pohja kaikelle oppimiselle. Lukemisen edistämisen hanke on otettu innostuneesti vastaan varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja vapaaseen sivistystyöhön saakka.
Kaupungin palkanmaksuongelmat olivat henkilöstön kannalta äärimmäisen ikävä asia, ja niiden selvittäminen kasvatti työmääräämme. Tilanne vaati resurssien lisäämistä ongelmien ratkomiseen, ja uuden palkanmaksujärjestelmän vakauttamistyö jatkuu edelleen.
Koulutus 2030 -hankkeessa suunnitellaan tulevaisuuden koulua. Työstimme henkilöstölle, lapsille ja huoltajille lukuisia tilaisuuksia, joissa heitä osallistettiin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen pitkän aikavälin strategian kommentointiin. Niihin osallistui noin kolmetuhatta lasta ja 700 henkilöstön edustajaa sekä huoltajia. Kiitos aktiivisesta keskustelusta.
Mitattua tyytyväisyyttä palveluihin
Varhaiskasvatus ja perusopetus koskettavat lähes kaikkia kuntalaisia ja kiinnostavat laajasti, mikä on hienoa. Niille jaetaan risuja ja ruusuja herkästi, mikä on tavoitekin: Helsingin kaupunki panostaa ihmisten osallistamiseen ja palautteen avulla voimme kehittää toimintaamme. Sekä asiakaskyselyjen että Kunta10-henkilöstökyselyn mukaan toimialamme vahvuudet säilyivät ennallaan ja pystyimme ylläpitämään kasvatuksen ja koulutuksen laadun ja oppimistulokset hyvällä tasolla.
Peruskoulutuksessa asiakaskokemus oli hyvällä tasolla, vaikkei aivan tavoitteessa. Henkilöstön hyvinvoinnin tavoitteissa ylsimme lähes entiselle tasolle vuoden haasteista huolimatta.
Kohti tulevaisuutta
Meillä kasvavat ja kouluttautuvat tulevaisuuden tekijät sekä aikuisena alaa vaihtavat. Aktiiviset ihmiset tuovat yhteiskunnalle sosiaalista ja myös taloudellista hyvinvointia. Siksi pelkkä kasvatuksen ja koulutuksen palvelujen tarjoaminen ei riitä, vaan sen tasosta tulee pitää huolta. On tärkeää, että pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta. Työllämme on suuri merkitys kaupunkilaisille ja koko kaupungin elinvoimalle ja menestykselle. Sen tiedostaminen motivoi meitä, mutta myös taloudellista tukea tarvitaan varmistamaan hyvinvoinnin ja palvelujemme taso.
Vuonna 2022 teimme paljon ammattimaista työtä hyvin tuloksin, ja esitän siitä lämpimät kiitokset koko toimialan henkilöstölle. Kiitän aktiivisesta yhteistyöstä ja osallisuudesta myös kaikkia asiakkaitamme: lapsia ja nuoria, huoltajia ja aikuisopiskelijoita, joille työtämme teemme.
