Tunnetko Helsingin päättäjät?

Julkaistu 25.11.2021

Kaupungin apulaispormestareilla ja muilla keskeisillä päättäjillä on varsin erilainen tausta. Tunnetko heidät ja kaupunginvaltutetut, entä kaupunginhallituksen jäsenet?

Apulaispormestarit

Kaupunkiympäristön apulaispormestari

Anni Sinnemäki

Apulaispormestari Anni Sinnemäen (vihr.) toimialaan kuuluvat maankäyttöön, kaupunkirakenteeseen, rakennuksiin ja yleisiin alueisiin liittyvät asiat sekä pelastuslaitos ja HKL. Sinnemäki johtaa toimialaa toista kautta. Hän on kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen.

Sinnemäki (20.7.1973 Helsinki) toimi vihreiden kansanedustajana vuosina 1999–2015 ja puolueen puheenjohtajana sekä työministerinä 2009–2011. Kaupunginvaltuutettu hän on ollut vuodet 2005–2015 ja vuodesta 2017.

Sinnemäki tunnetaan Ultra Bra -yhtyeen sanoittajana ja kahden runokokoelman kirjoittajana. Venäläistä kirjallisuutta pääaineenaan opiskellut Sinnemäki on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti.

Töölössä kasvanut Sinnemäki asuu Katajanokalla puolisonsa sekä vuonna 2012 syntyneen poikansa kanssa, ja hänellä on aikuinen tytär.

Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari

Nasima Razmyar

Apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd.) toimialaan kuuluvat varhaiskasvatus, peruskoulut, lukiot, ammatillinen koulutus ja työväenopistot. Hän on kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen.

Razmyar toimi kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarina vuosina 2017–2021 ja kansanedustajana 2015–2017. Kaupunginvaltuutettu hän on ollut vuodesta 2012.

Razmyar on työskennellyt mm. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön tehtävissä Tanskassa ja Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Koulutukseltaan hän on kulttuurituottaja (YAMK).

Afgaanisyntyinen Razmyar (13.9.1984 Kabul) valittiin vuoden 2010 pakolaisnaiseksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä.

Razmyar asuu Lauttasaaressa puolisonsa sekä vuosina 2016 ja 2019 syntyneiden poikiensa kanssa.

Sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari

Daniel Sazonov

Apulaispormestari Daniel Sazonovin (kok.) toimialaan kuuluvat perhe- ja sosiaalipalvelut, terveys- ja päihdepalvelut sekä sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut. Sazonov on sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen jäsen.

Sazonov (24.3.1993 Helsinki) on ollut kaupunginvaltuutettu vuodesta 2017, kaupunginhallituksen jäsen vuodesta 2018 ja opetuslautakunnan jäsen vuosina 2015–2017.

Hän on työskennellyt mm. opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen erityisavustajana, Kokoomuksen puoluetoimistolla strategiapäällikkönä ja Uudenmaan maakuntavaltuustossa.

Koulutukseltaan Sazonov on oikeustieteiden maisteri ja sotilasarvoltaan reservin vänrikki.

Malminkartanossa kasvanut Sazonov asuu Kampissa puolisonsa kanssa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari

Paavo Arhinmäki

Apulaispormestari Paavo Arhinmäen (vas.) toimialaan kuuluvat liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriasiat sisältäen kaupunginkirjaston, kulttuurikeskukset, kaupunginmuseon, taidemuseo HAMin ja kaupunginorkesterin. Hän on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen.

Arhinmäki (13.12.1976 Helsinki) toimi kansanedustajana vuosina 2007–2021, puolueensa puheenjohtajana 2009–2016 sekä kulttuuri- ja urheiluministerinä 2011–2014. Hän oli puolueensa ehdokas vuoden 2012 presidentinvaalissa. Kaupunginvaltuutettu hän on ollut vuodesta 2001.

Arhinmäki on työskennellyt mm. Kansan Uutisten toimittajana. Hän on suorittanut siviilipalveluksen ja opiskellut sosiologiaa Svenska social- och kommunalhögskolanissa.

Pasilassa kasvanut Arhinmäki asuu puolisonsa sekä vuonna 2012 ja 2015 syntyneiden tyttäriensä kanssa Kruunuvuorenrannassa.

Kaupunginvaltuusto

Helsingin kaupunginvaltuusto on kunnan ylin päättävä elin. Se päättää kaupungin tärkeimmistä talous- ja hallintoasioista. 85-jäseninen valtuusto valitsee kaupungin toimielinten, kuten kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenet sekä täyttää tärkeimmät virat. Valtuusto valitaan kunnallisvaaleilla.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimii vihreiden Fatim Diarra. Hän on Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimiva kokoomuksen Wille Rydman on kansanedustaja. Toinen varapuheenjohtaja, sosiaalidemokraattien Pilvi Torsti, työskentelee valtiosihteerinä.

Kaupunginvaltuusto 2021–2025

Kokoomus (23 paikkaa) Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Juha Hakola, Anniina Iskanius, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Sini Korpinen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Risto Rautava, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Elina Valtonen, Juhana Vartiainen ja Maarit Vierunen

Vihreät (18) Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Farim Diarra, Atte Harjanne, Mari Holopainen, Shawn Huff, Emma Kari, Otso Kivekäs, Minna Lindgren, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Reetta Vanhanen ja Ozan Yanar

SDP (13) Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Timo Harakka, Eveliina Heinäluoma, Ville Jalovaara, Nasima Razmyar, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Erkki Tuomioja ja Sinikka Vepsä

Vasemmistoliitto (11) Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Minja Koskela, Petra Malin, Sami (Frank) Muttilainen, Tuomas Nevanlinna ja Suldaan Said Ahmed

Perussuomalaiset (9) Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Mari Rantanen ja Pirkko Ruohonen-Lerner

RKP (5) Eva Biaudet, Silja Borgarsdóttir Sandelin, Nora Grotenfelt, Björn  Månsson ja Marcus Rantala

Liike Nyt (3) Harry Harkimo, Joel Harkimo ja Mikael Jungner

Keskusta (2) Laura Kolbe ja Terhi Peltokorpi

Kristillisdemokraatit (1) Mika Ebeling

Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuuston alaisena toimiva kaupunginhallitus johtaa kaupungin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Kaupunginhallitus valmistelee valtuuston päätöksiä ja täytäntöönpanoa sekä valvoo päätösten laillisuutta.

Pormestari toimii 15-jäsenisen kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja apulaispormestarit jäseninä. Muut jäsenet valitsee kaupunginvaltuusto valtuutetuista ja varavaltuutetuista. Lisäksi valtuusto valitsee varsinaisista jäsenistä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Kaupunginhallitus 2021–2025

Kokoomus (5) Juhana Vartiainen (pj.), Daniel Sazonov, Sari Sarkomaa, Anniina Iskanius ja Maarit Vierunen

Vihreät (4) Anni Sinnemäki (1. vpj), Reetta Vanhanen, Tuomas Rantanen ja Johanna Nuorteva

SDP (2) Nasima Razmyar (2. vpj) ja Elisa Gebhard

Vasemmistoliitto (2) Paavo Arhinmäki ja Minja Koskela.

Perussuomalaiset (1) Jussi Halla-Aho

RKP (1) Marcus Rantala

Lisätietoa:

Helsingin pormestarikunta Päätökset-palvelussa

Kaupunginvaltuusto Päätökset-palvelussa

Kaupunginhallitus Päätökset-palvelussa

Lue myös pormestari Juhana Vartiaisen haastattelu samasta Helsinki-lehden numerosta 3/21.