Hetki Helsingissä: Lauttasaari, Vuoden 2020 kaupunginosa

Julkaistu 3.12.2020

Vuoden kaupunginosaksi valittu Lauttasaari on rakastettu asuin- ja virkistysalue.

Vuoden kaupunginosa
Kotiseutuliitto perusteli Lauttasaaren valintaa vuoden kaupunginosaksi muun muassa alueen monimuotoisuudella, yhteisöllisyydellä, lämminhenkisyydellä ja aktiivisuudella. Esimerkiksi Lauttasaari-Seura on maan suurimpia kotiseutuyhdistyksiä ja yli puolet alueen asukkaista kuuluu kaupunginosan
Facebook-ryhmään.

Olennaista merellisyys
Kesäisin asukkaat viihtyvät erityisesti Kasinonrannassa, viralliselta nimeltään Lauttasaaren uimarannalla, sekä Särkiniemen- ja Veijarivuorenpuistoissa. Venesatamia on useita. Rannan kävelyteitä pitkin pääsee kiertämään saarta noin 10 kilometrin matkan. Rauhoitettuja merenrantaniittyjä on esimerkiksi Veijarivuoressa.

Rauhallinen asuinalue
Lauttasaarelaisista 99 prosenttia pitää asuinaluettaan rauhallisena ja turvallisena Taloustutkimuksen viime vuonna tekemän barometrin mukaan. Saarelaisista 86 prosenttia tuntee usein ylpeyttä asuinalueestaan.

Asukkaita yli 24 400
Lauttasaarelaisista lähes 60 prosenttia on 25–64-vuotiaita. Ikäryhmästä yli 70 prosentilla on korkea-asteen tutkinto. Asuntokuntien keskikoko on 1,85. Asumisväljyys on 34,7 neliötä henkilöä kohden. Täydennys- ja uudisrakentaminen kasvattaa asukasmäärää lähivuosinakin. Työpaikkoja on yli 7 000.

Siltakorjaus finaaliin
Lauttasaaren sillan peruskorjaus on loppusuoralla. 317 metriä pitkälle sillalle tulee kaksi ajokaistaa Helsingin keskustasta päin ja yksi vastakkaiseen suuntaan. Sillan laidoille saadaan jalkakäytävät ja yksisuuntaiset pyörätiet. Nostoläppä suljetaan pysyvästi.

Entinen huvila-alue
Lauttasaari oli 1900-luvun alussa huvilaasukkaiden suosiossa. Ajasta muistuttaa esimerkiksi Mutteri-kahvila. Saaressa on tänäkin päivänä mökkialueita muun muassa Särki- ja Länsiulapanniemessä. Saaren vanhin rakennus on 1700-luvun lopulla rakennettu Punainen huvila, joka on 1837 valmistuneen Lauttasaaren kartanon pihapiirissä.

Sodan jälkiä
Krimin sodan aikaisia linnoitusrakenteita on Länsiulapanniemellä ja Särkiniemessä, jossa on ilmapuolustuksen muistomerkki. Myllykalliolla on Lauttasaaren ilmatorjunnan ja Veijarivuorenniemessä koko Helsingin ilmatorjunnan muistotykki.

Pirunpeltoa ja hiidenkirnu
Myllykalliossa on noin 7 000 vuoden ikäiseksi arvioitua muinaisrantaa eli pirunpeltoa. Kotkavuorellakin
näkee muinaisia rantakiviä. Länsiulapanniemellä on pienikokoinen hiidenkirnu.

Ulkoiluun uutta
Ulkoilumahdollisuudet paranevat entisestään ensi vuonna, kun Pyrkän mäkeen saadaan kuntoportaat ja Länsiulapanniemeen rantareitti.

Lähteet: Helsinki alueittain 2019 ja Helsingin tilastollinen vuosikirja 2019, Helsingin kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus- ja tilastot, Lauttasaari.fi, Lauttasaarensaatio.fi, Taloustutkimus.