Teemasivut: Oletko jo testannut Helsingin uimahallit?

Julkaistu 25.11.2021

Helsingissä riittää uimahalleja nostalgisesta Yrjönkadun uimahallista vasta remontoituun Itäkeskuksen uimahalliin, jossa voi vaikka tehdä virtuaalisesti ohjatun vesijumpan tai laskea likumäestä.

ITÄKESKUKSEN uimahallissa polskitaan kolmessa altaassa, rentoudutaan porealtaassa, peuhataan vesiliukumäissä, karaistutaan kylmävesialtaassa ja lämmitellään kuuden saunan voimin. Massiivinen maan alle rakennettu kaksikerroksinen liikuntapyhättö on paljon muutakin kuin pelkkä uimahalli.

Uimahallin sisäänpääsymaksulla asiakkaiden käytettävissä on myös kunto- ja liikuntasaleja. Altaiden puolella on päheä virtuaalilaitteisto vesijumpille.

Asiakas voi itse valita laitteiston näytöltä haluamansa vesijumpan ja sen jälkeen pulahtaa altaaseen huhkimaan. Vesijumpat kestävät noin 20 minuuttia ja valittavana on useampi vesijumppavaihtoehto oman tason ja rankkuuden mukaan.

”Nämä meidän virtuaalilaitteet ja jumpat ovat olleet hyvin suosittuja. Meillä järjestetään paljon perinteisiäkin lasten uimakouluja, mutta kaikki halukkaat eivät mahdu niihin mukaan, joten myös uudelle virtuaaliuimakoululle on selkeä tarve.

Perheet voivat kaukosäätimellä valita itselleen sopivat uimakouluharjoitteet ja seurata näytöltä ohjeita”, Itäkeskuksen uimahallin tiimiesihenkilö Oleg Jauhonen kertoo.

Lapsiperheitä on muutenkin ajateltu, sillä hallissa on myös upouusi leikkitila, jossa lattiaa päällystää pestävä keinonurmimatto ja käytettävissä on leikkikaluja, -kalusteita ja -teline.

Uimahallin alakerrasta löytyy myös unisexunisex-pukuhuone, joka soveltuu esimerkiksi vauvaperheille, liikuntarajoitteisille ja sukupuolivähemmistöille.

Pukuhuoneessa on seitsemän pukukoppia, WC ja noin 40 kaappia. Tähän pukuhuoneeseen voi halutessaan pyytää avaimen kassalta.

Muut kaupungin uimahallit

PARHAIMMILLAAN kerrallaan noin tuhatta asiakasta palvelevan Itiksen hallin lisäksi Helsingin kaupunki hallinnoi kolmea pienempää uimahallia.

Pirkkolan uimahalli sijaitsee Keskuspuiston ulkoilualueen sydämessä. Pirkkolan hallin kuntosalien lisäksi ympäristöstä löytyy käytännössä rajattomat mahdollisuudet monipuoliseen ulkoiluun.

Jakomäen uimahalli taas on sympaattisen kompakti paketti, jossa järjestetään muun muassa tiistaisin suosittuja naisten uimavuoroja.

Historiallisen kauniissa Yrjönkadun uimahallissa puolestaan voi nauttia kylpylämäisistä olosuhteista, ravintolapalveluista sekä puu-, sähkö-, infrapuna- ja tilaussaunoista.

Helsingin kaupungin uimahallien aukioloajat

Itäkeskuksen uimahalli, Olavinlinnantie 6, ma-ke, pe 6.15–20.30, to 11–20.30, la–su 8–20.30

Jakomäen uimahalli, Somerikkopolku 6, ma aamu-uinti 6.15–7 (suljetaan klo 8), pelkkä kuntosali 16–19.30, ti aamu-uinti 6.15–7 (suljetaan klo 8), 14–19, naisten uintivuorot, sisäänpääsyt klo 14, 16 ja 18, ke–pe 14–19.30 (suljetaan 20.30), to aamu-uinti 6.15–7 (suljetaan klo 8), la–su 11–17.30.

Pirkkolan uimahalli, Pirkkolan metsätie 6, ma 7–20, ti 7–17.30, ke–pe 7–20, la–su 9–16.30.

Yrjönkadun uimahalli, Yrjönkatu 21 b. Naiset: ma 1. krs 12–20, 2. krs suljettu, ke 1. krs 6.30–20, 2. krs 13–20, pe 1. krs 6.30–20, 2. krs 13–20, su 1. krs 11–20, 2. krs 13–20. Miehet: ti 1. krs 6.30–20, 2. krs 13–20, to 1. krs 6.30–20, 2. krs 13–20, la 1. krs 7–20, 2. krs 13–20.