Elina Knihtilä Minun Helsinkini -palstalla: ”Vapaasta taide-kentästä on pidettävä huolta”

Näyttelijäntaiteen professori, näyttelijä Elina Knihtilä pokkasi Helsinki-mitalin tasa-arvotyöstään. Vapaalla hän hakee zeniä avannosta ja hyiseltä kalliolta.

Missä ja minkä parissa olet askarrellut tänään?

Kodissani Töölössä. Olen tehnyt Teatterikorkeakoulun professuuriini liittyviä hallintohommia ja alkanut valmistautua itsekseni illan esitykseen. Lämmittelen kehoani ja ääntäni puhaltelemalla lasiputkella pulloon ja kuuntelen lempimusiikkiani. Juon teetä ja syön vain miedosti maustettua ruokaa, riisiä ja kirjolohta. Sitten olen valmis kohtamaan muut näyttelijät. Näyttelen Leea Klemolan ohjaamassa Minä, askartelija -teatteriesityksessä Q-teatterissa.

Olet pysynyt free-näyttelijänä Q-teatterissasen ensitahdeista lähtien, vuodesta 1990. Miksi?

Se on kotiteatterini, jonka olemassaolon aikana olen kasvanut aikuiseksi. Olemme pyrkineet olemaan rohkeita, ottaneet riskejä ja tehneet asioita taiteellisin perustein. Olen myös saanut ottaa erilaisia rooleja – olin aiemmin Q-teatterin hallituksen puheenjohtaja ja teatterin järjestämän kansainvälisen Baltic Circle -festivaalin taiteellisessa toimikunnassa. Nykyisin kuulun teatterin ensembleen eli vakinaiseen freelancer-joukkoon. Tämä kaikki on ammatillisesti avartavaa.

Miltä Helsingin teatteriskene näyttää nykyisin?

Täällä on paljon vaihtoehtoja katsojille, mutta koronan seuraukset vapaalle taidekentälle huolestuttavat. Onhan niin, että uudet asiat lähtevät sieltä liikkeelle. Toivon, että Helsinki Suomen taidepääkaupunkina huolehtii näistä vapaista toimijoista. Mietin paljon myös teatterin suhdetta ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen ja teatterin ”omistajia” – keille sitä tehdään? Hieno asia Helsingissä on esimerkiksi kulttuurin kummilapset -hanke, jonka myötä lapset perheineen tutustuvat kulttuuriin.

Miltä kultaisen Helsinki-mitalin saaminen tuntui?

Olin todella otettu kautta aikain ensimmäisestä mitalistani, vaikken ole syntyperäinen helsinkiläinen, vaan maalaishelsinkiläinen Kymenlaakson Valkealasta. Kun esittelin mitaliani kotona, se herätti pientä kateutta (toim. huom. Knihtilän puoliso on näyttelijä Tommi Korpela). On mukavaa, kun oman taidealan tasa-arvo- ja moninaisuustyön merkitys on nähty. Koen siitä puhumisen velvollisuudekseni.

Mikä kotikaupunginosassasi Töölössä on parasta?

Se, että täällä on merta kahdella puolella, Töölönlahti ja Hietaniemestä eteenpäin. Olen aikanaan ollut töissä kahvilassa, joka sijaitsi lähellä Helsingin kaupungin taidemuseon entistä Meilahden museota Tamminiementiellä, ja oli ihanaa fillaroida kotiin maailman ihaninta reittiä, kaikki ne tuoksut ja villat. Siinä valkoisessa Toivolan huvilassa asui herätysliikkeen saarnaajana toiminut Maria Åkerblom, josta Zaida Bergroth ohjasi elokuvan Marian paratiisi pari vuotta sitten.

Minne veisit vieraan marras- ja joulukuisessa Helsingissä?

Ehdottomasti saunaan ja avantouimaan Rajasaaren kupeeseen. Pääsimme ystävien kanssa viime kesänä vihdoin melontakurssille, ja nyt voimme saunoa ja uida seuran alueella. Saunassa on kiva jutella ilman titteleitä. Sen jälkeen menisimme Kaivopuistoon jollekin todella tuuliselle kalliolle, josta meri avautuu ja huuhtoisi ajatuksia. Ottaisimme kaiken zenin irti loputtomasta harmaudesta ja pimeydestä.

Elinan vinkit Helsingin taideskeneen

Taideyliopistossa pääsee kokemaan opiskelijoiden teoksia – siis taiteen tulevaisuuden: uniarts.fi/tapahtumakalenteri

Elokuvateattereihin on tullut valtavasti uusia kotimaisia elokuvia. Miten olisi Suomen ensimmäinen somalinkielinen elokuva Guled & Nasra?

Erilaista otetta edustaa myös Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan Sokea piste -dokumenttiteatteriesitys. Se on uudenlaista journalismia vallasta.