Asukkaiden toiveita on kesän aikana toteutettu OmaStadissa

Ensimmäisellä kierroksella asukkaat äänestivät OmaStadissa 44 hanketta toteutettaviksi 4,4 miljoonan euron budjetilla.  

Osallistuvan budjetoinnin ensimmäisellä kierroksella on kesän aikana toteutettu asukkaiden toiveita kukkaistutuksista leikkipuiston liikuntavälineisiin ja jalkapallokentästä osittain aurinkovoimalla toimivaan kutsuveneeseen.  

Yksi helsinkiläisten toteutuneista ideoista oli Arabian peruskoulun viereiselle hiekkakentälle rakennettu tekonurmikenttä. Se on ensimmäinen biohajoavalla rouheella toteutettu tekonurmikenttä Helsingissä. Kun täyttöaineena käytetään biohajoavaa rouhetta kumirouheen sijasta, niin ennaltaehkäistään myös mikromuovin leviämistä vesistöihin. 

Muita esimerkkejä toteutuneista hankkeista ovat 3D-tulostinten hankinta Malmin, Viikin, Pukinmäen, Puistolan ja Jakomäen kirjastoihin, Aurinkolahden uimarannalta poistetut vedenalaiset kivet sekä kaupunkilaisten valvottuun iltakäyttöön avattavat koulujen teknisen työn tilat, jotka sijaitsevat Hietakummun, Maunulan, Pikku-Huopalahden ja Vattuniemen ala-asteilla sekä Itäkeskuksen peruskoulussa. 

Osa suuritöisistä hankkeista odottaa vielä rakentamista, joten niiden valmistuminen menee seuraavan vuoden puolelle. Tällaisia vaativampia hankkeita ovat esimerkiksi uimalaituri Vattuniemeen ja Valpurinpuiston uudistaminen Meilahdessa. 

Omastadin avulla toteutettu idea ja sen kokeilu voi olla merkityksellinen ja monistettavissa useampaankin paikkaan, kuten kutsuvenekokeilu. Kesällä kokeiltiin liikennöintiä pienellä kutsuveneellä Reposalmen yli Vartiosaareen. Helsingin kaupungin vesiliikenneasiamies Tapio Rossi kertoo, että kokeilu toimi palautteen perusteella todella hyvin. 

Valkoinen pienehkö kutsuvene odottaa laiturissa Vartiosaareen lähtijöitä.
Kutsuvene kuljetti kesällä kävijöitä Vartiosaareen. Kuva: Paavo Jantunen

”Se on hienoa, koska kyseessä on ensimmäinen täysin sähkökäyttöinen vene Helsingin vesiliikenteessä. Ehkä tämän kokeilun myötä otetaan vastaavia käyttöön muuallakin Helsingissä, jolloin saaret ovat yhä useamman ulottuvilla”, sanoo Rossi. 

OmaStadi on myös yhteinen ideapankki, sillä kaikki ideat käydään läpi, vaikka ne eivät olisikaan päässeet mukaan toteutusvaiheeseen saakka. Kaupunkiympäristön toimialan projektipäällikkö Sini Tiaisen mukaan asukkaiden toiveita kuunnellaan yhteissuunnittelun kautta, vaikka se haastaa omia toimintatapoja ja linjauksia.  

”Osallistuva budjetointi OmaStadin tapaan kehittää selvästi myös toimialoilla tehtävää työtä”, sanoo Tiainen. 

OmaStadi on tehnyt historiaa jo ensimmäisellä kierroksella, sillä vuoden 2019 äänestys oli Suomen suurin koskaan toteutettu julkisen sektorin digitaalisia kanavia hyödyntäen hoidettu äänestys. Osallisuus- ja neuvontayksikön päällikkö Johanna Seppälä on iloinnut siitä, miten hienosti helsinkiläiset ovat lähteneet mukaan OmaStadiin.  

”Ensimmäisen kierroksen opeilla toinen kierros on entistä sujuvampi”, sanoo Seppälä. 

 

Unelmien Helsinki ideoidaan yhdessä

Lokakuussa kaikki kaupunkilaiset saavat taas ideoida vapaasti. Kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita, ja niistä kehitetään kevään aikana yhdessä kaupunkilaisten kanssa äänestykseen meneviä ehdotuksia. 

Ideat jätetään omastadi.hel.fi osoitteeseen, josta löytyvät myös tarkemmat tiedot ideoiden kriteereistä. 

OmaStadin toisella kierroksella Helsinki käyttää 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Kaupunki on jaettu seitsemään alueeseen, joille määräraha on jaettu asukasmäärän mukaan. Lisäksi voi esittää ideoita koko kaupungin kehittämiseksi, jolloin käytössä on yhteensä 1 760 000 euroa.   

Lokakuussa ideoidaan, äänestysvaihe on syksyllä 2021.  

Vallitsevasta pandemiasta johtuen osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheen aikataulu saattaa muuttua. Mahdollisista aikataulumuutoksista tiedotetaan omastadi.hel.fi -palvelussa ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla hel.fi.