Liikutaan vesillä viisaasti

Julkaistu 3.6.2021

VESILLÄLIIKKUJILLE on avattu uusi Luontoviisaan vesilläliikkujan verkkopalvelu osoitteeseen hel.fi/luontoviisas. Sivustolta saa maksutta tietoa esimerkiksi suojelluista lintuluodoista, joille ei saa mennä kesällä.

Verkkopalvelua suunnitellut Mika Välipirtti Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista kertoo palvelun auttavan varsinkin uusia veneilijöitä.

”Tarjolla on tietoa siitä, miten vesillä tulisi liikkua luonto huomioiden eli luontoviisaasti. Toteutamme palvelun yhteistyössä helsinkiläisten venekerhojen, pursi- ja kajakkiseurojen sekä Skipperin kanssa, jotta tavoitamme mahdollisimman laajan joukon vesilläliikkujia”, kertoo Välipirtti.

PALVELUSTA näkee Helsingin saariston ja mantereen kaikki 61 luonnonsuojelualuetta. Niistä noin puolet on saarissa turvaamassa uhanalaista meriluontoa. Esimerkiksi lintuluotojen lähelle meneminen tai niillä oleskelu on kielletty pääsääntöisesti 1.4.–15.8.

Haavoittuva meriluonto ei säily ilman ihmisten vastuullista toimintaa, painottaa palvelun suunnitteluun osallistunut tiimipäällikkö Kaisa Pajanen kaupungin ympäristöpalveluista.

"Helsingin saaristo on ainutlaatuinen luonnon ja historian muodostama kokonaisuus, jossa jokainen kolmesta sadasta saaresta on erilainen. Luontoviisaasti retkeilemällä saamme ihanan saaristomme säilymään."

Lisätietoa: hel.fi/luontoviisas