Hetki Helsingissä: Merelle

Julkaistu 1.6.2022

Veneetönkin pääsee merelle – vuokravälineillä vaikka lähiluontoon ja reittiliikenteellä ulkosaaristoon asti.

Vuokraten vesille

Skipperi vuokraa erilaisia veneitä, joista kaupunkisoutuveneitä on esimerkiksi Aurinkolahden uimarannalla, Töölönlahdella ja Tervasaaressa. Natura Viva vuokraa veneitä, kanootteja, kajakkeja ja SUP-lautoja eri puolilla kaupunkia.

Saaria on 300

Meri kattaa Helsingin kokonaispinta-alasta 70 prosenttia eli lähes 503 neliökilometriä. Rantaviivaa on noin 130 kilometriä ja saaria 300.

Vene parkkiin

Ilmaisia 2–4 tunnin veneparkkeja on Hietalahdenaltaassa, Kaisaniemen Eläintarhanlahdella, Kauppatorin tuntumassa ja ulkoilusaarissa. Uunisaari tarjoaa parkin asiakkailleen. Maksullista pysäköintiä on esimerkiksi useimmissa pursiseurojen venesatamissa.

Reittiliikenteellä kauaskin

Reittiliikenteellä pääsee nauttimaan merimatkoista ulkosaaristoon saakka ja isoimmilla laivoilla toki sitäkin kauemmas. Toisaalta jo 10 minuutissa on Ruoholahdesta Pihlajasaaressa ja vartissa Kauppatorilta Vasikkasaaressa. Aikataulut näkee HSL:n Reittioppaasta.

12 000 venepaikkaa

Kaupungilla on noin 12 000 venepaikkaa. Kolmannes vuokrataan asukkaille ja loput venekerhoille. Kaupungilla on 13 veneiden talvisäilytysaluetta.

Noin 50 000 veneilyn harrastajaa

Helsingissä on noin 50 000 veneilyn harrastajaa. Kaupungissa toimii yli 70 venekerhoa. Veneitä on rekisterissä Helsingissä noin 15 000.

Sähköistä menoa

Laajasalosta liikennöi Vartiosaareen aurinkosähköä hyödyntävä yhteysvene. Sähkökäyttöisiä veneitä käytetään myös matkoilla Uunisaaren ja Harakkaan.

Muista pesimärauha

Lintujen pesimärauhan turvaamiseksi ei saa nousta maihin suojelluille saarille tai liikkua rauhoitetuilla lintuvesialueilla 15.8. saakka. Rauhoitetut alueet on merkitty palvelukartta.hel.fi-osoitteeseen.

Kalastamaan

Helsingissä on monipuoliset kalastusvedet. Veneettömätkin voivat kalastaa normaalein säännöin esimerkiksi saarissa, joihin pääsee yhteisaluksilla. Tietoa kalastuksesta ja kalavesikartta on osoitteessa hel.fi/kalastus.

Lähteet: Tapio Rossi, Sari Snellman, Matti Piispanen, hel.fi/vapaa-aika, myhelsinki.fi, naturaviva.fi, skipperi.fi, wikipedia.org