Herttoniemenranta on ihastuttavan mutkikas ja täynnä vastakohtia - kävelyretkellä Itä-Helsingin keitaassa

Jylhä luonto, alueen historia ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat Herttoniemenrannassa sulassa sovussa.

Vaihtelu virkistää, joten päätän tutustua itselleni tuntemattomaan kaupunginosaan. Valitsen monipuoliselta vaikuttavan Herttoniemenrannan kävelyreitin Kotikaupunkipolut-nettisivulta.
Sieltä löytyy kartan lisäksi mielenkiintoista tietoa alueesta. Pakkaan mukaan kameran ja eväät ja hyppään metroon.

Ennen Herttoniemen asemaa ehdin tutustua hieman alueen historiaan. Varhaisin säilynyt varma maininta Herttoniemen kylästä on vuodelta 1513. Alue on kulkenut kiintoisan matkan historiallisen kartanon vaikutuspiiristä öljysatamaksi ja sittemmin asuinalueeksi 1990-luvulla.

Perillä suuntaan kohti keskusaukiota ja alakoulua. Kaduilla on viehättävä pikkukaupungin tunnelma. Talot ovat pääosin matalarakenteisia ja moderneja, mutta kuitenkin persoonallisia. Kivijalkakauppoja ja -ravintoloita on paljon. Ohitan liikuntapuiston ja saavun Laventelipuistoon, jonne on istutettu esimerkiksi päärynäpuita, syreenejä ja erilaisia yrttejä. Kesällä puistossa kukkii myös hyväntuoksuinen
laventeli.

Puiston vieressä kohoaa jylhänä Sorsavuori, joka oli saari jääkauden jälkeen. Kallion laelle kavuttuani löydän vaikuttavan kivisen hautaröykkiön pronssikaudelta ja luen Museoviraston infotaulusta lisää tästä lailla suojatusta muinaisjäännöksestä. Jatkan alas portaita öljysäiliön suojavallille, joka on jäänteitä Herttoniemen teollisuusalueen ajoilta.

Katujen epäsymmetrinen kaavoitus luo elävyyttä, mutta vaatii myös hyvää suuntavaistoa. Parin hutin jälkeen löydän Tuorinniemelle. Kallion laella oli aiemmin siirtolapuutarha-alue, joka purettiin 1990- luvulla. Kaupunki rakensi samalle paikalle tanssipaviljongin ja grillikatoksen, jotka poltettiin ilkivaltaisesti 2008. Nykyisin kallio on kesällä suosittu auringonottopaikka ja toimii talvella lasten liukumäkenä.

Ihastelen tätä kaupungin vanhinta englantilaistyyppistä maisemapuutarhaa.

Jatkan matkaa rantaa pitkin ja alitan sillan, jonka alla on graffititaidetta. Sillan jälkeen näkyykin jo ruotsinkielinen Degerön alakoulu.

Uusi ja vanha, vuonna 1898 valmistunut koulurakennus sijaitsevat lähekkäin samassa pihapiirissä. Molemmat ovat opetuskäytössä. Koulu on alusta lähtien edistyksellisesti opettanut sekä tyttöjä että poikia ja opetuskielenä on toiminut suomi ja ruotsi.

Herttoniemen kartanopuisto sijaitseekin ihan vieressä. Ihastelen luonnonmukaisesti kiemurtelevia polkuja, lampia ja komeita vanhoja puita. Tämä on siis vanhin Helsingin englantilaistyylisistä
maisemapuutarhoista ja perustettu 1760-luvulla. Puistosta löytyy myös ranskalaisvaikutteisia suoria lehmuskujia sekä symmetrisiä nurmialueita ja koristepensaita. Kuvittelen, kuinka huvimajoissa on entisaikoina vietetty joutilasta aikaa ilman kännyköitä. Mitenköhän se sujuisi nykyihmiseltä?

Puiston kupeessa sijaitseva kartano henkii vanhan ajan tunnelmaa. Nykyinen rakennus on vuodelta 1815. Istun alas evästauolle ja luen lisää kartanon ja sen puiston vaiherikkaasta historiasta. Monet Herttoniemenrannan kadunnimet juontavat juurensa juuri sieltä.

Sitten kohti uudempia puistoja ja arkkitehtuuria. Pienten harhapolkujen siivittämänä löydän esimerkiksi Terästalon ja kauppakeskus Hertsin. Ja kas, tuolla taivasta kurkottaa vanha siltanosturin pilari. Teräsvaraston nosturin korkea betonipilari on jätetty muistoksi Herttoniemenrannan raskaasta teollisuudesta. Historia nivoutuu kyllä kiehtovasti nykypäivään tällä alueella.

Seuraavaksi suuntaan kulkuni vanhan margariinitehtaan alueelle Paasivaarankadulle. Ohitan muun muassa asukastalo Ankkurin, joka edistää yhteisöllisyyttä ja eri-ikäisten asukkaiden harrastustoimintaa. Saavun lähes luonnontilaiselle Kipparvuorelle. Kallion korkeus on 16 metriä merenpinnasta, ja laelta aukeaa silmiähivelevän kaunis näkymä merelle.

Laskeudun rantatielle, ja vuorossa on muun muassa innovatiivisena palkittu Eastend-rivitalo ja sympaattinen vihreä m/s Sälö-laiva, joka on ruotsinkielisen saaristoteatterin Skärgårdsteaternin
alus. Pian saavunkin jo viimeiselle rastille Tuorinniemen puistoon, jossa on paljon luonnonkiviä ja niittykasveja. Rannalla on kuulemma myös runsas linnusto. Jään bongailemaan, näkisinkö itsekin joitain lajeja. Juuri nyt ei näy edes tuttuja valkoposkihanhia. Kannatti kyllä tutustua uuteen kaupunginosaan. Kuin huomaamatta tuli käveltyäkin pari tuntia. Herttoniemenranta on täynnä
kontrasteja. On modernia ja vanhaa arkkitehtuuria, kallioiden jylhyyttä, merenrannan seesteistä estetiikkaa ja Itä-Helsingin karumpaa särmää. Tulen kyllä uudestaan – ja ensi kerralla osaan jo ehkä vähän suunnistaakin.