Alku elinikäiselle ystävyydelle

Sanna Lehtonen löysi Helsingin kaupungin vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan kautta elämäänsä ihmisen, jota ilman ei voisi enää olla.

Sanna Lehtonen avaa ison leikekirjan. Se oikein tulvii iloa. Kirjassa on kuvia Sannan ja Vernerin ensimmäistä tapaamisista aina tähän päivään saakka. Kirjassa on kuvia kaksikon reissuista Linnanmäelle, Lohjan elämyskaivokseen, elokuviin, keilaamaan ja sushille.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun he ensimmäisen kerran tapasivat neljä vuotta sitten. Kaupungin työntekijä oli vinkannut tuolloin 13-vuotiaalle Vernerille tukihenkilötoiminnasta.
”Kun olin ensin vähän hahmottanut, että millaista henkilöä etsin, meille järjestettiin ensimmäinen tapaaminen”, Verneri kertoo.

Lastensuojelun ja sosiaalihuollon sosiaalityöntekijät hakevat vapaaehtoista tukihenkilöä lapsille, joiden arvioivat hyötyvän toiminnasta.
”Kaupungin työntekijät ovat kyllä melkoisia ammattilaisia, koska me sovimme toisillemme todella hyvin. Onnistunut ihmiskoe”, Sanna Lehtonen hymyilee.
”Aika sähikäisiä olemme kumpikin, lähdemme tekemään ja kokeilemaan kaikkea”, hän jatkaa.

Kaksikko tapaa toisiaan 2–3 kertaa kuussa. Vaikka kaupungin tukemana toiminta loppuukin, kun Verneri täyttää 18, ystävyys varmasti jatkuu.
”Ei tunnu mahdolliselta, että hän ei olisi minun elämässäni”, Sanna kertoo.

Tukihenkilötoiminta on antanut heille kummallekin paljon. Sannan mielestä on ollut mahtavaa päästä seuraamaan Vernerin kasvua lapsesta nuoreksi.
”Ei aikuisena ole tällaista mahdollisuutta kuin omien lasten kautta, ja heihinkin se suhde on vähän erilainen. On ollut todella huikea juttu saada olla nuoren aikuiskaveri noin isossa muutosvaiheessa.”

Vernerin mukaan hänen oma mukavuusalueensa on laajentunut. Tuskin hän olisi lähtenyt vaikkapa Lohjalle Tytyrin elämyskaivokseen ilman Sannaa.
”Minullekin tämä antaa tosi paljon. Saa tutustua tosi ihanaan ihmiseen ja saa todennäköisesti elinikäisen suhteen jonkun kanssa. Sellaisen ihmisen, jonka kanssa voi keskustella asioista. Se on ollut hienoa, koska olen saanut Sannalta vinkkejä kasvamisen tilanteissa silloin, kun en olisi viitsinyt kysyä sitä asiaa kotona”, Verneri kertoo.

Uusista tukihenkilöistä on kova pula. Mitä vinkkejä kaksikolla olisi sellaiselle, joka harkitsee mukaan lähtemistä?
”Jos yhtään tuntuu siltä, että kiinnostaisi kokeilla, niin on ollut järjettömän ihana kokemus. En tiedä miten eläisin ilman tätä! On muuttanut minun oloani ja elämääni”, Verneri hehkuttaa.
Sannan mukaan kannattaa unohtaa se, että aikuisen pitäisi tietää, ohjeistaa ja päteä.
”Aikuiselta tarvitaan kuuntelemisen taitoa”, Sanna summaa.

En tiedä miten eläisin
ilman tätä! On muuttanut
minun oloani ja elämääni.

Verneri

Uusia tukihenkilöitä kaivataan

Tukihenkilötoiminnan avulla lapsen ja nuoren on mahdollista löytää kodin ulkopuolinen, turvallinen
aikuinen. Helsingin kaupungilla tukihenkilötoiminnasta vastaavat Mari Mehtonen ja Kati Heinonen.
”Monesti perheillä, joiden lapsia on mukana tukihenkilötoiminnassa, puuttuu luontainen verkosto eli ei ole isovanhempia tai muita sukulaisia auttamassa. Monet ovat yksinhuoltajaperheitä”,
Mehtonen kertoo.

Tuettavat lapset ja nuoret ovat 7–17-vuotiaita. Haastattelujen perusteella valitut tukihenkilöt suorittavat maksuttoman perehdytyskurssin. Tukihenkilöitä toivotaan lisää, erityisesti miehiä.

Tukihenkilötoiminnan infotilaisuus on Teamsissa maanantaina 13.6. kello 17.30. Infotilaisuudessa voi kuulla lisää Sannan ja Vernerin ajatuksia sekä saada lisätietoja toiminnasta tukihenkilötoiminnan työntekijöiltä. Pyydä linkkiä: tukihenkilotoiminta@hel.fi

Lisätietoa tukihenkilötoiminnasta saa täältä ja toiminnan Facebook-sivulta.